Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 01.12.2022/Pykälä 57



 

Teknisen lautakunnan vastine / Siilinjärven vanhan kansakoulurakennuksen kehittäminen

 

Sivistyslautakunta 21.06.2022 § 42 

 

 

 

Valmistelija nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja Tuula Pärnänen, puh. 044 740 1313

 

 

Siilinjärven vanhan kansakoulurakennuksen kehittämiseksi on kysytty  siilinjärveläisiltä kulttuuritoimijoilta, millaisia tilatarpeita ja -toiveita heillä olisi Ahmon koulukeskuksen pihassa sijaitsevan nk. Bunkkerin käytöstä. Tilakartoitus pyydettiin toimitettavaksi kunnan kulttuuritoimelle 15.5.2022 mennessä. Kartoitukseen liittyi myös mahdollisuus tutustua vanhan koulun tiloihin 19.4.2022.

 

Kulttuurisalina tällä hetkellä toimiva Siilinlahden koulun Salmin sali sekä Ahmon koulukeskuksen auditorio jäävät pois käytöstä koulujen purkusuunnitelmien edetessä. Uuteen Ahmon koulukeskukseen on tulossa ns. monitoimitila, joka soveltuu myös kulttuuriesityksiin.

 

Bunkkeri-rakennus on tällä hetkellä erittäin huonokuntoinen ja sen käyttöön otto vaatisi mittavaa remontointia. Mikäli päädytään tekemään Bunkkerista kulttuuritila, tulee selvittää mahdollisuus avustusten saamiseen korjausremonttia varten.

 

Kulttuuritoimijoiden, KulttuuRillan, Kulttuuri Sii-Man, Kumputuki ry:n, Siilinjärven kansantanssijoiden, Siilinjärven kuvataideyhdistyksen ja Siilinjärven Teatterin, toiveissa nousi selkeästi tarvetta seuraaville tiloille:

- Noin 250-300 hengen konserttitilalle, jossa soittoa, laulua, iltamia, erilaisia tapahtumia, konsertteja, elokuva- ja teatteriesityksiä voitaisiin järjestää.

- Tilat kuvataiteen opetukselle ja näyttelytoiminnalle sekä eri seurojen harjoitustilaksi (esim. tanssi- ja eläkeläisryhmät).

Vastaukissa korostui se, että rakennusta pidetään historiallisesti tärkeänä, ja viereinen Ahmon koulukeskus voisi osaltaan olla hyödynnettävissä tapahtumissa mm. suihkutilojen osalta. Kaikkia esitettyjä ideoita ei pystyttäne toteuttamaan Bunkkerin tiloihin, koska tilat eivät siihen riitä.

  

Rakennuksen korjauksessa tulisi huomioida rakennusteknisten korjaustarpeiden lisäksi digitalisointi nykyisten ja tulevaisuuden tarjonta/mahdollisuudet huomioiden (kulunvalvonta, valot, tekniikka yms.). Nuorten kuulemista pidettiin myös tärkeänä suunniteltaessa Bunkkerin toimintoja. Tilaratkaisuissa tulisi huomioida monitoimitilan esteettömyys, hissi, pienet kokoontumistilat (esim. kuvataide, keramiikka, käsityö, kokoukset, talkoot) ja eri toimijoiden säilytytilatarve. Tiloissa voisi toimia myös pysyvästi kulttuurikahvila, pieni lahjapuoti, käsityömyymälä, kudonta- ja ompelutilat, bänditilat jne. Bunkkeri nähtiin tilana, josta olemassa olevat sisätilarakenteet poistamalla saataisiin tiiliverhouksen sisälle moderni, toimiva, tilava ja muunneltava monitoimijainen tilaratkaisu.

 

Siilinjärven teatterin toiveet

Siilinjärven teatteri toivoi näytelmiin soveltuvaa tilaa, jossa olisi nouseva, siirrettävä katsomo 150-200 hengelle. Muunneltavan näyttämön takana olisi riittävä backstage ja varastotila tarpeistolle ja puvustukselle. Tilan akustiikkaan tulisi kiinnittää erityistä huomiota, jotta talvinäytelmät, konsertit, elokuvaesitykset, seminaarit ja koulutukset olisivat mahdollisia (vrt. nykyinen Ahmon koulun auditorio). Siilinjärven teatterin lisäksi tilaa voisi käyttää teatteri Vivates. 

 

Bunkkerin tilat voisivat toimia myös kansalaisopiston ja yhdistystoimijoiden harrastetilana, mm. kevyt liikunta, tanssi, jumppa, koululaisille tarjottava harrastetoiminta (vrt. Nilsiän Mantun talo).

 

Siilinjärven kuvataideyhdistyksen toiveet

Siilinjärven kuvataideyhdistys toi esille tilatarpeita Siilinjärven keskustan toiminnoilleen. Nykyisin kuvataideyhdistyksellä on keskustassa kolme kouluviikoilla iltaisin kokoontuvaa lasten ryhmää, kaksi aikuisryhmää  viikoittain arki-iltaisin syyskuusta toukokuuhun ja kaksi aikuisryhmää aamu- tai iltapäivällä 14-20 kertaa vuodessa sekä yksi lauantain ryhmä 10-14 kertaa vuodessa. Kuvataideyhdistys järjestää 6-10 viikonloppukurssia. Em. ryhmäkoot vaihtelevat, ja ryhmät kokoontuvat nyt Ahmon koulun 3. ja 4. viipaleessa, Siilinjärven srk-talon kerhohuoneissa, Perheentalolla, Akuliinassa ja Tapaamossa. Yhdistyksen käytössä ei ole materiaalin varastotiloja, lukuun ottamatta srk-talon pientä kaappia.
 

Kuvataideyhdistys tarvitsisi kaikille kursseille ja tapahtumiinsa varastotilaa materiaalien ja välineiden säilyttämiseen, koska keskeneräisiä ja märkiä töitä ei voi liikutella. Kuvataideydistys tarvitsisi tiloja, joissa on Av-välineitä, tietokoneita sekä kuvataiteen tekemiseen tarvittavia välineitä (mm. grafiikan prässi, dreija, keramiikkauuni yms). Tällä hetkellä kuvataideyhdistus ei voi hankkia näitä välineitä varastotilojen puutteen vuoksi. Kaikki em. asiat rajoittavat paljon toiminnan sisältöä ja vaativat ohjaajilta aikaa/kuljetuksia. 

 

Kuvataideyhdistys tarvitsisi kokous- ja pienryhmätilaa 6-12 henkilölle 2-4 kertaa kuukaudessa. Lähivuosina arvioidaan nykyisten tilatarpeiden jatkuvan jokseenkin samana; lisäystä toimintaan tulisi lähinnä nuorten aikuisten ja ikäihmisten kohdalla sekä päiväaikaiseen toimintaan lasten ja ikäihmisten osalta. Bunkkerin tilat mahdollistaisivat kuvataideyhdistykselle harrastuskerhojen järjestämisen iltapäivisin myös koululaisille ennen varsinaista iltakerhotoimintaa. 

 

Siilinjärven kuvataideyhdistyksen lähivuosien tilatarpeet Bunkkerista:

yksi luokkahuone 60-70 m2, jonka tehokas käyttöaika klo 10-21 välillä  (tilaan sovittava maalaustelineet ja työpöydät). Lasten harrastustoiminnan lisääminen koulupäivän yhteydessä toisi 4-8 h/vk toisen luokkatilatarpeen. Tilaa käytettäisiin myös erilaisten tapahtumapäivien yhteydessä. Kokoustilatarve olisi 4-8 henkilölle 2-6 kertaa/kk. Bunkkerin tiloihin tarvittaisiin myös minikeittiö, joka voisi toimia kokoustilana ja opettajien taukotilana. Tarve olisi myös toimistotilalle, joka palvelisi päivittäin ohjaajia, muutoin projektityöntekijöitä ja harjoittelijoita. Toimistotilan voisi jakaa muiden toimijoiden kanssa. Bunkkerissa pitäisi olla myös wc-tiloja, 6-8 m2 varastotilaa materiaaleille ja välineille (hyllyjä, laatikostoja, rullakkotilaa, märkien veistosten ja maalausten säilytystilaa), varastotilaa pientavaroille ja välineille sekä materiaalivarastossa A2 ja A1 pahvien ja papereiden, maalaustelineiden säilytystilaa. Kuvataideyhdistys suunnittelee 2-3 m2 keramiikkauunille soveltuvaa tilaa, sekä 4-6 m2 kuivaa säilytystilaa leirien ja tapahtumien välineistöä ja materiaaleja varten.

Bunkkeritiloissa tarvittaisiin useampia vesipisteitä maalausvälineiden asiallista pesua varten; pesualtaissa tulisi olla kipsikaivot. Tiloissa tulisi olla riittävästi sähköpistokkeita, riittävä ilmanvaihto öljyvärin, fiksatiivin ja batiikkivahojen sekä grafiikan aineiden käsittelyyn. Kuvataideluokassa tulisi olla myös sähköliesi höyryjen poisto huomioiden (esim. batiikkivahojen ja muottivahojen kuumennus).

 

Muutamilta kulttuuritoimijoilta saadut yksittäiset toimitila-ajatukset ja tulevaisuusvisiot sisältyvät edellä esitettyihin tilatoiveisiin.

  

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Kuntastrategian mukainen, kuntalaisten hyvinvointia ja osallisuutta kehittävä, yhteistyöverkostoja ja kulttuurisia tapahtumia mahdollistava.

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta toteaa, että saatujen vastausten perusteella Siilinjärvellä on selkeästi tarvetta kulttuuritoimijoiden monitoimitilalle. Osa näistä toiveista voitaisiin toteuttaa remontoimalla vanha kansakoulurakennus kulttuuritilaksi.

Sivistyslautakunta esittää tekniselle lautakunnalle, että mahdolliselle rakennuskorjaukselle ja muutostöille laaditaan alustava kustannusarvio. Teknisen lautakunnan tulee saattaa alustava kustannusarvio kunnanhallituksen tietoon asian jatkokäsittelyä varten.

Sivistyslautakunta saattaa tämän päätöksen kunnanhallituksen tietoon asian jatkokäsittelyä varten.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän pykälän käsittelyn ajan oli nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja Tuula Pärnänen.

 

Tekninen lautakunta 01.12.2022 § 57  

539/10.03.02.01/2022  

 

 

Valmistelija Toimitilapäällikkö Jukka Kellokumpu, puh. 0447401510

 

SitoWise Oy on laatinut kohteesta kustannusarvion, jonka suuruus on n. 2,4 milj. € (alv 0 %). Kustannukset määritetty luonnospiirustuksissa esitettyjen tilojen mukaan. Myös hissin rakentamiskustannukset huomioitu kokonaisuudessa. Asiakohdan liitteenä ovat perustamiskustannukset pääryhmittäin ja korjaushinta tilaluettelon pohjalta laskettuna.

 

Teknisen palvelualueen näkemyksen mukaan bunkkerin peruskorjausta (korjausaste n. 95 %) ei ole mahdollista tehdä vuosina 2023-24, koska Siilinkosken päiväkoti rakennetaan kunnan taseeseen. Tulevaisuuden määrärahavaraus on tehtävä vaihteluvälille 2,5.3,0 milj. €, ja aikaisintaan talousarviovuodelle 2025. Bunkkerin peruskorjaukseen voi saada opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) avustusta. Keskimäärin avustukset ovat olleet 25 % hyväksyttävistä toteutuneista kustannuksista. Tämä tarkoittaa sitä, että Siilinjärven kunnan on rahoitettava hanke ensin kokonaan ja toteutuksen jälkeen haetaan avustusta.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: -

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää asian jatkokäsittelyä kunnanhallitukselle.

 

Päätös Keskustelun kuluessa esittelijä teki muutetun päätösehdotuksen:
Palautetaan asia uudelleen valmisteltavaksi ja pyydetään museoviraston kanta rakennuksen käyttöön ja korjaamiseen liittyen ennen asian viemistä jatkokäsittelyyn kunnanhallitukselle.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
_____