Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 36


 

Varavaltuutetun nimeäminen jäljellä olevaksi toimikaudeksi / Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä

 

Keskusvaalilautakunta 24.04.2024 § 36  

33/00.00.01/2024  

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Ella Kauppinen, puh. 044 740 1104

 

Valtuutettu Katja Pitkänen on 3.1.2024 pyytänyt eroa Siilinjärven kunnan luottamustehtävistä paikkakunnalta muuton vuoksi. Kunnanvaltuusto on myöntänyt Pitkäselle eron 15.4.2024 § 3 ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja on kutsunut uudeksi valtuutetuksi sijaantulojärjestyksen mukaisesti SDP:n valtuustoryhmän ensimmäisen varavaltuutetun Heikki Miettisen.

  

Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Varavaltuutettujen määrä jää näin ollen vajaaksi.

 

Vaalilain (714/1998) 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja, jos varavaltuutettujen määrä jää valtuuston toimikauden aikana vajaaksi. Kunnanvaltuuston myönnettyä Katja Pitkäselle eron kunnanvaltuutetun luottamustoimesta, kunnanvaltuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään SDP:n valtuustoryhmälle 7. varavaltuutetun.

 

Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän 7. varavaltuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi nousee kuntavaalien 2021 tulosten perusteella Jukka Tuppurainen.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Ennakkoarviointia ei ole tarpeen tehdä, koska kyseessä on lakisääteinen asia.

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta nimeää Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän 7. varavaltuutetuksi Jukka Tuppuraisen jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2025 saakka.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.