Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 35


 

Keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävien hoitaminen

 

Keskusvaalilautakunta 24.04.2024 § 35  

104/00.00.00/2024  

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Ella Kauppinen, puh. 044 740 1104

 

Vaalilain 14 §:n mukaan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön. Lautakunta päättää muiden kuin sen kokouksiin vaalilaissa tarkoitettujen tehtäviensä vuoksi osallistumaan oikeutettujen henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissaan.

 

Keskusvaalilautakunnan esittelijän, sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän tehtävät on sisällytetty hallintopäällikön virkatehtäviin. Nykyinen hallintopäällikkö on siirtymässä muihin tehtäviin toukokuussa 2024.

 

Keskusvaalilautakunta on päättänyt 4.12.2023 § 18, että hallintopäällikön ollessa estyneenä, em. tehtäviä hoitaa hallintoasiantuntija Anni Savolainen. Keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtäviä hoitavalle viranhaltijalle on syytä nimetä uusi sijainen.

 

Keskusvaalilautakunnan sihteerin tai hänen sijaisensa ollessa estynyt esittelystä ja pöytäkirjanpitämisestä vastaa lautakunnan puheenjohtaja.

 

Keskusvaalilautakunnan teknisenä sihteerinä toimii hallintosihteeri Katja Närhi. Keskusvaalilautakunta on oikeuttanut teknisen sihteerin osallistumaan keskusvaalilautakunnan kokouksiin toimikaudellaan silloinkin, kun varsinainen sihteeri tai hänen sijaisensa ei ole estynyt (7.2.2023 § 1).

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Ennakkoarviointia ei ole tarpeen tehdä, koska kyseessä on henkilövalinta.

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että keskusvaalilautakunnan esittelijän, sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän tehtäviä hoitaa toistaiseksi hallintoasiantuntija ja keskusvaalilautakunnan toisena sihteerinä toimii kehitysjohtaja. Keskusvaalilautakunta valtuuttaa hallintoasiantuntijan ja kehitysjohtajan sopimaan keskinäisestä tehtävänjaosta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.