Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta (julkinen)
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 1



 

Tilinpäätös 2022 / Sosiaali- ja terveyspalvelut

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta (julkinen) 14.03.2023 § 1  

1095/02.06.01/2022  

 

 

Valmistelija sosiaali- ja terveysjohtaja Kati Kantanen, puh. 044 740 1951

 

Kuntalain (2015/410) mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastuksen jälkeen kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 09.01.2023 antanut ohjeen tilinpäätöksen laatimisesta vuodelta 2022. Ohjeen mukaan tilinpäätöksen rakenne noudattaa organisaatioon sidottua talousarvion tulosaluejaottelua. Lähtökohtana on valtuuston talousarvioasiakirjan hyväksymisen yhteydessä vahvistamat määrärahat ja tuloarviot sekä toiminnalle asetetut tavoitteet, talousarviovuodelle vahvistetut tavoitteiden toteutumista tukevat toimenpiteet sekä mittarit. Määrärahojen ja tuloarvioiden lisäksi kaikki talousarviovuodelle asetetut valtuuston hyväksymät strategiset tavoitteet olivat vuonna 2022 valtuustoon nähden sitovia. Sen sijaan talousarvioasiakirjaan sisältyi myös lautakuntien omia tavoitteita ja tulosalueittain ns. informatiivisia tunnuslukuja, jotka sinällään eivät ole valtuustoon nähden sitovia, mutta joiden toteutuminen esitetään vuosittain tilinpäätöskertomuksen yhteydessä.

 

Tavoitteiden toteutumisesta on raportoitu valtuustolle viimeksi kaudelta tammi- kesäkuu 2022, jolloin on myös arvioitu koko vuoden toteumaa. Raportointi on tehty suhteessa talousarvioon, joka on käsitelty valtuustossa 16.12.2021. Tilinpäätöksessä hallintokunnat päivittävät tekstiosuudet ja täydentävät sekä toimenpiteitä koskevat taulukkotiedot että määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumista koskevan tekstin koskemaan koko tilivuotta 2022.

 

Tilinpäätösasiakirjassa kohdassa Talousarvion toteutuminen perustellaan sekä menojen ylitykset ja alitukset että tulojen alitukset ja ylitykset voimassa olevaan talousarvioon nähden. Kunnanhallituksen antaa tilinpäätöksen tarkistettavaksi kokouksessaan 27.3.2022 ja valtuusto käsittelee tilinpäätöksen 12.6.2022.

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden vuoden 2022 sanalliset talousarviotavoitteet ovat toteutuneet pääsääntöisesti talousarviossa esitettyjen mittareiden mukaisesti. Liitteenä olevassa tilinpäätösaineistossa on avattu tarkemmin tavoitteiden toteutumista.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoiset toimintatuotot ylittävät talousarvion noin 2,5 miljoonalla eurolla. Toimintatuottojen ylittyminen johtui koronakorvauksista, arvioitua laajemmasta hanketoiminnasta sekä myynti- ja maksutuotoista.

Ulkoiset toimintakulut ylittivät talousarvion noin 937 000 eurolla. Kun huomioidaan myös sisäiset kulut, ylitys on 1,2 miljoonaa euroa. Ylitystä on palvelujen ostossa (mm. koronatestausten ostot ja työvoiman vuokraus) ja avustuksissa (sairaanhoitopiirin alijäämän kattaminen). Edellä mainittuja ylityksiä kompensoi osaltaan henkilöstömenojen säästöt.

 

 

 

Investointimenot ylittivät talousarvion noin 267 000 eurolla. Tämä johtuu uuden terveyskeskuksen käyttöönottoon liittyvistä kustannuksista.

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden talousarvion toteutumiseen ja kunnan tilinpäätösasiakirjaan vuodelta 2022 liitettävät selvitykset ovat liitteenä.

 

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Päätösten vaikutusten ennakkoarviointia ei tehdä toiminnan seurannasta.

 

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy liitteenä olevan sosiaali- ja terveyspalvelujen tilinpäätösaineiston vuodelta 2022 ja lähettää sen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi ja liitettäväksi kunnan tilinpäätösasiakirjaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että asian käsittelyn aikana Milla Ollikainen saapui kokoukseen klo 16.41.