RSS-linkki
Kokousasiat:https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.05.2026/Pykälä 96
Palloiluhallin rakennusurakan kustannusjako- ja käyttöoikeussopimuksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 25.05.2026 § 96
340/02.08.00/2026
Valmistelija liikuntatoimenjohtaja Timo Hyötyläinen, puh. 044 740 1314
Kunnanhallitus kuulee pykälän alussa ajankohtaiskatsauksen palloiluhallihankkeen tilanteesta. Katsauksen antavat HMT-Areena Oy:n edustajat. Lisäksi kokoukseen osallistuu Rakennuttajatoimisto HTJ:n projektipäällikkö.
Siilinjärven kunta on toteuttamassa palloiluhallia Saharan liikunta-alueella HMT-Areena Oy:n kanssa. Siilinjärven kunta vastaa koko liikunta-aluetta palvelevan pysäköintialueen toteutuksesta. Pysäköintialueen rakennusurakasta on tehty urakoitsijan valintapäätös sivistyslautakunnassa (sivistyslautakunta 24.2.2026 § 16). Pysäköintialueen rakentamisen lisäksi kunta vastaa palloiluhallin pohja- ja perustamisrakentamisesta sekä hallin tekonurmi- ja urheilupinnoitteista. Näiden toteutukseen on hyväksytty 1 900 000 euron määräraha investointisuunnitelmassa vuosille 2026–2027. HMT-Areena Oy vastaa hallin rakentamisesta perustuksista eteenpäin.
Siilinjärven kunnan ja HMT-Areena Oy:n välillä käydyissä neuvotteluissa on todettu, että hallin rakentaminen on tarkoituksenmukaista toteuttaa KVR-urakkana rakennusurakan vastuujaon selkeyden näkökulmasta. HMT-Areena Oy vastaa hallin rakennuttamisesta ja laskuttaa Siilinjärven kuntaa hyväksytyn maksuerätaulukon mukaisesti hankkeen edetessä. Maksuerätaulukossa on huomioitu kunnanvaltuuston hyväksymän investointimäärärahan jakautuminen vuosille 2026 ja 2027.
Palloiluhalli täydentää Siilinjärven lukion sekä Ahmon ja Siilinlahden koulujen liikuntaolosuhteita ja hallihankkeen valmistelu- ja toteutussuunnittelussa kunta on sitoutunut ostamaan palloiluhallin päivävuorot koulu- ja päiväkotikäyttöön arkipäivien osalta. Päiväkäyttösopimus sisältää myös erityis- ja terveysliikuntaryhmien, kunnan työhyvinvointitoiminnan sekä kunnan organisoimien liikunta- ja koulutustilaisuuksien käytön. Kunta maksaa päivävuoroista HMT-Areena Oy:lle 90 000 € / vuosi. Käyttöehdoista on sovittu tarkemmin oheismateriaalina olevassa sopimuksessa.
Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Palloiluhallin rakentamisen mahdollistaminen ja käyttöoikeussopimus parantaa merkittävästi harrastusmahdollisuuksia ja on näin linjassa kunnan strategiassa tunnistettuihin haasteisiin ja palvelulupauksiin.
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä palloiluhallin rakennusurakan kustannusjako- ja käyttöoikeussopimuksen sekä valtuuttaa sivistysjohtajan ja liikuntatoimenjohtajan allekirjoittamaan HMT-Areena Oy.n kanssa laadittavan sopimuksen.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.
____
Ulla Santti poistui asian käsittelyn aikana klo 14.54.
____
HMT-Areena Oy:n Merja Säisä, Hannu Kiiski ja Timo Kiiski sekä rakennuttajatoimisto HTJ:n projektipäällikkö Tuomas Karhunen sekä liikuntatoimenjohtaja Timo Hyötyläinen olivat kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn aikana.