Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.02.2024/Pykälä 15


TePa-Palvelualueiden hankkeet 2023

 

Hankeraportointi 2023 / Tekniset palvelut

 

Tekninen lautakunta 28.02.2024 § 15  

61/02.02.02/2024  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Ari Kainulainen, puh. 0447401501

 

 

Kunnanhallituksen hankeraportoinnin ohjeistuksissa on mainittu, että palvelualueet antavat hankeraportoinnin tiedoksi lautakunnilleen ennen kunnanhallituksen käsittelyä. Asia on kunnanhallituksen käsittelyssä seuraavan kerran huhtikuussa 2024. Hankeraporttiin listataan ne hankkeet, joissa ulkopuolinen rahoitusavustus on merkittävä eli väh. 50 % kokonaiskustannuksista. Tavanomaisia budjettirahoitteisia tai vähäisellä ulkopuolisella rahoituksella olevia hankkeita ei raportoida tässä yhteydessä. Tekninen palvelualue on hakenut yhteistyössä kunnan kehitysjohtajan kanssa Traficomin investointiavustuksia myös vuodelle 2023.

 

Kunnan v. 2023 hakemia ja saatuja avustuksia:

 

Kotipolku, Kotikuja ja Apteekkarinpuistoraitti

66 400 €

 

Kunnan hakemista avustuksista Myllykujan kevyen liikenteen väylä ei täyttänyt Traficomin avustusehtoja.

 

Vuoden 2023 toteutuneet kävelyn ja pyöräilyn (Käpy) hankkeet ja saadut avustukset:

 

Hanke

Avustus

Kunnan osuus

Taivallahti-Mäntymäki klv

41 500 €

  51 632 €

Kuopio-Siilinjärvi viitoitushanke

   9 241 €

    9 242 €

Leppäkaarteentien klv

37 500 €

  76 794 €

Jokisuuntien kävelyn ja pyöräilyn sillan saneeraus

15 750 €

 62 428 €

Yhteensä

103 991 €

200 096 €

 

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: -

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi hankeraportoinnin vuodelta 2023.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.