Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.10.2023/Pykälä 71


Talousarvio 2024 / Sivistyspalvelut

 

Sivistyspalveluiden vuoden 2024 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2025 - 26

 

Sivistyslautakunta 19.09.2023 § 63 

 

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja Antti Jokikokko, puh. 044 740 1301

 

Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 11.9.2023 § 179 talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025-26 laadintaohjeista sekä koko kunnan talouden raamista. Talousarvion 2024 ja taloussuunnitelmavuosien 2024-2026 raamin pohja-aineistoksi palvelualueet ovat toimittaneet esitykset toiminnallisiksi muutoksiksi. Kunnanhallituksen mukaan ensi vuodelle palvelualueet ovat listanneet toiminnallisia muutoksia, joista kertyisi lisäystä voimassa olevaan talousarvioon nähden n. 1,5 milj. euroa. Lisäksi on huomioitava virka- ja työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset sekä pelastuslaitoksen varallaolokorvauksiin tuleva takautuva maksuvelvollisuus.

 

Näillä lisäyksillä toimintakatteen kasvu kuluvan vuoden talousarvioon nähden olisi noin 6,0 %, euroina kasvu olisi 3,6 milj. €. Toimintakatteeseen liittyvien asioiden lisäksi kunnan taloutta heikentää korkotason nousu (kustannusvaikutus noin 0,6 milj.€) ja käytöstä poistuvien rakennusten tasearvojen alaskirjaukset.

 

Kunnanhallituksen päätöksen mukaan koko kuntaa koskeva toimintakatteen raami on 62,264 milj.€, jossa on kasvua kuluvan vuoden talousarvioon noin 2,3 milj.€. Kunnanhallituksen antama raami on annettu koko kunnan tasolla ja sitä ei ole jaettu palvelualuekohtaisesti. Sivistyspalveluiden osalta raamin mukainen talousarvio edellyttää voimakkaita säästötoimenpiteitä.

 

Keskeisimmät talousarvion laadintaan vaikuttavat muutokset sivistyspalveluissa ovat seuraavat:

- Lakimuutokset mm. varhaiskasvatuksen asiakasmaksuissa ja perusopetuksen tuntijaossa.

- Vuonna 2023 toteutetut vakinaisen henkilöstön lisäykset (6 uutta toimea), joiden täysimääräinen kustannusvaikutus konkretisoituvat vasta vuonna 2024.

- Palkankorotukset ja palkan sivukulujen muutokset.

- Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen asiakasmäärien väheneminen, mikä mahdollistaa henkilöstö- ja tilavähennyksiä.

- Voimassa olevien sopimusten indeksitarkistukset (esim. koulukuljetukset, liikuntapaikkojen hoito, vuokratilat, varhaiskasvatuksen palveluseteli).

- Vuonna 2023 hankitut uudet väistötilat, joiden täysimääräinen kustannusvaikutus tulee vasta vuodelle 2024.

 

Investointien osalta sivistyspalveluiden vuoden 2024 merkittävin investointikohde on palloiluhallihanke. Varsinainen halli on tarkoitus toteuttaa yksityisellä rahoituksella, mutta kunta vastaa alueen perustamisen kustannuksista. Muita merkittäviä investointitarpeita ovat mm. Ahmon kentän tekonurmen uusiminen, Siilinkosken päiväkodin kalustaminen ja Kehvon alueen lähiliikuntapaikan rakentaminen. Lisäksi investointikohteisiin on tavoitteena sisällyttää Vuorelan skeittirampin suunnittelutyö, toteutuksen jäädessä vuodelle 2025.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: tiedoksi saatettavista asioista ei ole tarpeen tehdä ennakkoarviointia.

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi kunnanhallituksen antaman käyttötalouden raamin vuodelle 2024 ja käy sivistyspalveluiden talousarviolaadintaa ohjaavan keskustelun.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 

Sivistyslautakunta 24.10.2023 § 71  

429/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja Antti Jokikokko, puh. 044 740 1301

 

Talousarvion valmistelua on jatkettu kunnanhallituksen antaman raamin ja sivistyslautakunnassa käydyn keskustelun pohjalta. Talousarviovalmistelua on tehty tulosalueilla ja johtoryhmä on ohjannut valmistelua.

 

Kunnanhallituksen talousarvioraamista antaman päätöksen mukaan koko kuntaa koskeva toimintakatteen raami on 62,264 milj.€. Kunnanhallituksen päätöksen jälkeen kunnan talouspalvelut on laskenut palvelualuekohtaisen raamin, jonka loppusumma vastaa kunnanhallituksen antamaa raamia. Sivistyspalveluiden osalta toimintakatteen raami on 42 150 000 €.

 

Sivistyspalveluiden talousarvioesityksessä 2024 ulkoinen tulokertymä on 2 306 927 € ja ulkoiset toimintamenot -44 455 807 €. Ulkoinen toimintakate on tällöin 42 148 880 €. Talousarvioesitys on siis kunnanhallituksen antaman talousarvioraamin mukainen.

 

Vuoden 2024 talousarvioesityksessä ulkoisen tulokertymän arvioidaan pienentyvän noin 202 000 euroa verrattuna vuoden 2023 talousarvioon. Tulokertymän pienentyminen johtuu mm. seuraavista syistä:

-          perusopetuksen vieraspaikkakuntalaisten oppilaiden lukumäärä on laskenut,

-          varhaiskasvatuksen asiakasmaksukertymä pienenee, koska lainsäädännöllä on alennettu asiakasmaksuja,

-          varhaiskasvatuksessa on vuotta 2023 vähemmän ulkopuolisella rahoituksella toimivia hankkeita.

Tulokertymän laskua pienentää talousarviossa esitetyt korotukset eri maksuihin (kansalaisopiston kurssimaksut, liikuntapaikkojen vuokrat, IP-maksut ja luopuminen varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen loma-ajan hyvityksestä). Lisäksi perusopetuksessa arvioidaan kertyvän hanketuloja enemmän kuin vuonna 2023. Varhaiskasvatuspalveluissa arvioidaan kertyvän myyntituloja muilta kunnilta aikaisempaa enemmän.

 

Sivistyspalveluiden ulkoiset toimintamenot kasvavat 1,64 milj.€. Henkilöstökulut kasvavat noin 862?000 euroa. Henkilöstökuluja kasvattaa kesken vuotta 2023 tulleet palkankorotukset sekä vuodelle 2024 sovitut palkankorotukset sekä vuoden 2023 talousarvion sisältämät uudet tehtävät, joihin ei ollut varattu rahoitusta kokonaiselle vuodelle. Henkilöstökulujen nousua kompensoi mm. perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen henkilöstövähennykset ja työttömyysvakuutusmaksun sekä tapaturmavakuutusmaksujen alentuminen. Oppilasmäärän ennustetaan laskevan perusopetuksessa. Tämän takia perusopetuksessa on arvioitu olevan syksyllä 2024 kaksi perusopetusryhmää vähemmän, kuin kuluvana syksynä. Varhaiskasvatuksessa asiakaspaikkojen määrää vähennetään lasten määrän pienentyessä. Lisäksi esitetään avoimen varhaiskasvatuksen lakkauttamista.

 

Ulkoiset palveluostot kasvavat noin 593 000 euroa. Merkittävin määrärahalisäys kohdistuu varhaiskasvatuksen palvelusetelikustannuksiin, muilta hankittaviin opetuspalveluihin, koulukuljetuksiin sekä alueiden kunnossapitopalveluihin.  Palvelusetelikustannukset kohoavat mm. asiakasmaksujen alentumisen ja indeksikorotusten takia. Koulukuljetusten ja alueiden kunnossapitopalveluiden kustannukset kohoavat yleisen hintatason kehityksen takia. 

 

Ostoihin käytettävän rahasumman on arvioitu muuten säilyvän vuoden 2023 tasolla, mutta sähkön hankintaan on varattu 44?000 € edellisvuotta vähemmän. 

 

Ulkoiset vuokrat kasvavat 243 000 €. Tämä johtuu pääosin vuokrien indeksitarkistuksista, laitteiden kohonneista vuokrista, siirtymästä vuokrakalusteisiin uudessa kunnantalon toimipisteessä sekä Suininlahden koulun viipaletilasta, johon oli varattu vuoden 2023 talousarviossa rahoitus vain osaksi vuotta. Vuokrien kohoamista kompensoi luopuminen Leppäkaarteen päiväkodin viipaleesta ja Kunnonpaikan päiväkotiyksiköstä. Muutoin viipale-, vuokra- ja leasingkohteiden vuokrat on muodostettu nykyisen rakennuskannan mukaisesti.

 

Investointien osalta kunnanhallituksen antama koko kuntaa koskeva raami on 8 milj. €. Investointiraami on sidottu siihen, että käyttötalouden osalta pysytään kunnanhallituksen osoittamassa raamissa. Vaikka sivistyspalveluissa käyttötalouden talousarvio on pystytty laatimaan kunnanhallituksen raamin puitteissa, niin koko kunnan tasolla tässä ei ole onnistuttu. Kaikkien hallintokuntien yhteenlasketut talousarvioesitykset ylittävät annetun raamin. Tällöin kunnan tulos painuu voimakkaasti alijäämäiseksi, mikä supistaa kunnan mahdollisuutta investointeihin. Kaikki kunnan palvelualueet ovatkin tarkastelleet mahdollisuutta investointien toteuttamisen myöhentämiseen tai että investointi jätetään kokonaisuudessaan toteuttamatta. Sivistyspalveluiden osalta vuoden 2024 merkittävimmät investointikohteet ovat seuraavat:

-          Kehvon koulun lähiliikuntapaikka,

-          Ahmon tekonurmen uusiminen,

-          Palloiluhallin suunnittelu ja Ahmon alueen muutosrakentaminen

-          Siilinkosken päiväkodin kalustaminen.

Säästötoimenpiteenä on jouduttu lykkäämään Etelä-Siilinjärven skeittipaikan rakentamista ja Vuorelan koulun kentän huoltorakennuksen rakentamista.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Talousarvioesitys pääsääntöisesti säilyttää nykyisen palvelutason, mutta ei tuo siihen juurikaan lisäyksiä tai parannuksia. Talousarvioesitys sisältää esityksen avoimen varhaiskasvatuksen lakkauttamisesta. Lisäksi talousarvioesitys sisältää useiden maksujen korotuksia. Talousarvion sanallisten tavoitteiden avulla pyritään kehittämään toimintoja kuntastrategian mukaisesti. Sivistyspalveluiden kehittämistoiminnan ytimessä on kuntastrategian strateginen tavoite Hyvinvoiva arki. 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy sivistyspalveluiden talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025 - 26 liitteen mukaisesti ja esittää talousarvion hyväksymistä kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin