Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 14


Luettelo käsitellyistä aloitteista

 

Saapuneiden valtuusto- ja muiden aloitteiden käsittely

 

Kunnanhallitus 27.02.2023 § 54 

 

 

 

Valmistelija hallintoasiantuntija Ella Kauppinen, puh. 044 740 1104

 

Siilinjärven hallintosäännön 121 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Kunnanhallituksen on samaan määräaikaan mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista muista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä (hallintosääntö 149 §). Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

Liitteenä on luettelo saapuneiden valtuustoaloitteiden ja kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluvien aloitteiden käsittelystä.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: kyseessä on toiminnan seuranta, jolloin vaikutusten arviointia ei ole tarpeen tehdä.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle tiedoksi liitteenä olevan luettelon valtuustoaloitteiden ja kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluvien aloitteiden käsittelystä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 20.03.2023 § 14  

100/00.01.02/2023  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi luettelon valtuustoaloitteiden ja kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluvien aloitteiden käsittelystä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.