RSS-linkki
Kokousasiat:https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.05.2026/Pykälä 39
Talouden tasapainottamisohjelman toimeenpano sivistyspalveluissa
Sivistyslautakunta 19.05.2026 § 39
590/02.02.02/2023
Valmistelija sivistysjohtaja Antti Jokikokko, p. 044 740 1301
Kunnanhallitus on kokouksessaan 30.3.2026 § 58 päättänyt talouden tasapainottamisohjelman 2024–2027 päivittämisestä. Talouden tasapainottamisohjelman päivittämisen tarve on syntynyt valtuuston talousarvio 2026 päätöksestä. Tässä yhteydessä valtuusto velvoitti kunnanhallitusta etsimään kunnan tasapainottamisohjelmaan uusia säästökohteita alijäämän leikkaamiseksi pienemmäksi vuosille 2026–28.
Kunnanhallituksen päätöksen mukaan sivistyspalveluissa tulisi löytää vuosina 2026–28 henkilöstösäästöjä noin 554 000 euron edestä sekä muita säästöjä noin 290 000 euron edestä. Henkilöstösäästöistä merkittävin osa (355 000 €) saadaan aikaiseksi hyödyntämällä perusopetuksen oppilasmäärän pienentyminen, mikä mahdollistaa opettajien määrän vähentämisen. Muita henkilöstösäästöjä ovat:
- päiväkotien johtamisjärjestelmän uusiminen eläköitymisien myötä
- kirjaston aukioloaikojen supistaminen ja henkilöstömäärän vähentäminen eläköitymisen myötä (sivistyslautakunnan päätös 10.3.2026 § 23)
- kansalaisopiston opettajajärjestelyt.
Muita kuin henkilöstösäästöjä on esitetty tasapainottamisohjelmassa seuraavasti:
- Kuopion konservatorion avustuksen pienentäminen vuodesta 2028 alkaen
- Sairaalamuseon sulkeminen ja aikuisten liikuntapaikkojen maksujen korottaminen 1.8.2027 alkaen
- kansalaisopiston kurssimaksujen korotus 1.8.2028 alkaen
- IP-toiminnan maksujen korotus 1.8.2027 alkaen
- päivähoidon vuokratiloista luopuminen 1.8.2027 alkaen.
Tasapainottamisohjelma on luonteeltaan suunnitelma ja siinä ei ole päätetty edellä mainittujen säästöjen toteuttamisesta. Jokainen edellä mainittu säästökohde vaatii toteutuakseen erillisen valmistelun ja päätöksen. Osasta säästökohteita voidaan päättää talousarviovalmistelun yhteydessä.
Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Tässä vaiheessa ei ole tarpeen tehdä vaikutusten ennakkoarviointia, vaan ennakkoarviointi tehdään erikseen jokaisen kohteen osalta, kun siitä ollaan päättämässä.
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää aloittaa tasapainottamisohjelmassa esitettyjen säästöjen valmistelun ja sivistyslautakunta kehottaa johtavia viranhaltijoita aloittamaan valmistelun seuraavasti:
- Varhaiskasvatusjohtajan tulee aloittaa päiväkotien johtamisjärjestelmään kaavailtujen muutosten valmistelu ja valmistelu päivähoidon vuokratiloista luopumiseksi niin, että niistä voidaan päättää vuoden 2027 talousarviokäsittelyn yhteydessä.
- Sivistysjohtajan tulee valmistella lukuvuosien 2027–28 ja 2028–29 perusopetuksen tuntikehysesitykset ja ko. vuosien talousarviot niin, että niissä huomioidaan opettajamäärän vähennys. Lisäksi vuoden 2027 talousarvio tulee valmistella niin, että IP-toiminnan maksuja korotetaan 4 % 1.8.2027 alkaen.
- Kansalaisopiston rehtorin tulee valmistella vuosien 2027 ja 2028 talousarviot niin, että niissä huomioidaan suunnitellut henkilöstöjärjestelyt ja kurssimaksujen korotukset. Kurssimaksujen korotus 4 % 1.8.2028 alkaen.
- Nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtajan tulee aloittaa valmistelut Kuopion konservatorion avustuksen pienentämiseksi vuodesta 2028 alkaen. Tasapainottamisohjelman mukaan säästötavoite on vuodelle 2028 25 000 euroa ja vuodelle 2029 50 000 euroa. Mikäli avustuksen pienentämisellä on vaikutuksia kunnan ja konservatorion väliseen yhteistyösopimukseen, tulee valmistella uusi yhteistyösopimus ja tuoda se sivistyslautakunnan päätettäväksi vuoden 2027 aikana.
- Nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtajan tulee aloittaa valmistelu Sairaalamuseon sulkemiseksi 1.7.2027 alkaen. Asia on valmisteltava niin, että siitä voidaan päättää vuoden 2027 talousarviokäsittelyn yhteydessä.
- Liikuntatoimenjohtajan on valmisteltava vuoden 2027 talousarvio niin, että se sisältää 50 % korotuksen aikuisten liikuntapaikkamaksuihin 1.8.2027 alkaen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin muilta osin, mutta puheenjohtajan esityksestä lautakunta hyväksyi yksimielisesti lisäyksen Harjamäen sairaalamuseon osalta, että selvitetään mahdolliset museon muut näyttely- ja jatkomahdollisuudet.