RSS-linkki
Kokousasiat:https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.04.2026/Pykälä 35
Simpantie-Paasisalontien risteyksen liikennejärjestelyjen parantamissuunnitelman hyväksyminen
Tekninen lautakunta 29.04.2026 § 35
95/10.03.01.00/2026
Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö Timo Korhonen, puh. 0447401526
Kuntatekniikka on laatinut liikennejärjestelysuunnitelman Simpantie-Paasisalontien risteyksestä. Kunta on saanut aika-ajoin palautetta risteyksen toimivuudesta ja sen liikenneturvallisuuspuutteista. Myös läheisyydessä olleesta pysäköintialueen toiminnallisuudesta on tullut palautteita. Nyt suunnitelmassa esitetyillä muutoksilla varmistetaan risteysalueen näkemät, selkeytetään suojatieratkaisuja ja näin varmistetaan risteyskokonaisuuden liikenneturvallisuus.
Suunnitelman kuulutus ja kuntalaisten kuuleminen
Kuulutus suunnitelmista on tehty 2.-15.4.2026 välisenä aikana. Tuona aikana saatiin yksi kannanotto. Siinä kritisoitiin, ettei suunniteltu järjestely paranna alueen liikennejärjestelyitä eikä liikenneturvallisuutta. Kannanotossa myös haluttiin Paasisalontielle etuajo-oikeus, koska sieltä suuntautuu enemmän liikennettä kuin Simpantieltä.
Luonnossuunnitelmat ovat olleet myös kommentoitavana kunnan käyttöönottamassa osallisuusalustassa 5.-18.3.2026. Kommentteja saatiin määräajassa kolme. Niissä toivottiin mm. kävelyn ja pyöräilyväylän jatkamista Paasisaloon, Simpantiellä olevan pysäköintialueen pitkäaikaispysäköinnin aikarajoittamista ja etuajo-oikeuden muuttamista risteyksessä.
Kuntatekniikan vastineet saatuihin kommentteihin
Liikenneturvallisuus paranee, kun suunnitelman myötä Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) asetuksen mukainen liittymisnäkemä täyttyy poistamalla nykyisiä pysäköintipaikkoja läheltä risteysaluetta.
Paasisalontie on yksityistie, ja siten etuajo-oikeus säilytetään Simpantiellä ajavilla. Saman asian takia kunta ei ole suunnitellut sen varteen kävelyn ja pyöräilyn väylää. Paasisalontie osoitetaan (B5) väistämisvelvollisuus risteyksessä -liikennemerkillä väistämisvelvolliseksi Simpantiehen nähden.
Pysäköintipaikkaa Simpantien varressa vähennetään. Näin varmistetaan risteyksen näkemäalueen toimivuus. Pysäköintiaikaa myös rajoitetaan alueella asentamalla pysäköintiä rajoittavat liikennemerkit. Tämä sen vuoksi, koska paikalla on ilmennyt pitkäaikaispysäköintiä ja -varastointia, ja asiasta on tullut valituksia vuosittain. Pysäköintipaikkojen tarkoitus on olla lyhytaikaisia, vain lähinnä vieraskäyttöön tarkoitettuja paikkoja. Näin ollen kolmen tunnin aikarajoitus on perusteltu. Yön yli sekä viikonloppuisin pysäköinti kuitenkin sallitaan ilman aikarajoitusta. Jos nyt suunnitelmassa esitetyt pysäköintipaikat osoittautuvat riittämättömäksi niin niitä voidaan lisätä edemmäs Simpantien varteen.
Aikataulu Muutokset on tarkoitus toteuttaa kesällä 2026.
Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: strategian mukainen (parantaa liikenneturvallisuutta, elinvoimaista ympäristöä ja hyvinvoivaa arkea)
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta hyväksyy esitetyn liikennejärjestelysuunnitelman.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.
____
Merkittiin, että Jukka Kellokumpu poistui tämän asian käsittelyn jälkeen kokouksesta klo 17:27.