Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.04.2025/Pykälä 34


 

Kuntavaalien tuloksen julkaiseminen ja tiedottaminen

 

Keskusvaalilautakunta 16.04.2025 § 34  

436/00.00.00/2024  

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Petra Kajanus, puh. 044 740 1104

 

Vaalilain 95 §:n 2 momentin mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on viipymättä

  1. julkaistava vaalien tulos laittamalla sen sisältävä pöytäkirja valitusosoituksineen kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle seitsemän päivän ajaksi;
  2. annettava luettelo valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään valtuustolle ja tiedotettava siitä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset kunnassa saatetaan tiedoksi; sekä
  3. annettava tieto vaalien tuloksesta oikeusministeriölle sen määräämällä tavalla.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Ennakkoarviointia ei ole tarpeen tehdä, koska kyseessä on lakisääteinen asia.

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää:
1. julkaista kuntavaalien tuloksen laittamalla kokouksen pöytäkirjan valitusosoituksineen kunnan ilmoitustaululle ja kunnan verkkosivuille.
2. antaa kunnanvaltuustolle luettelon valtuutetuiksi valituista ja varavaltuutetuista.
3. tallentaa tarkastuslaskennan tuloksen vaalitietojärjestelmään oikeusministeriön ohjeen mukaisesti ja merkitsee kunnan tuloksen valmiiksi keskiviikkona 16.4.2025.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.