RSS-linkki
Kokousasiat:https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.04.2025/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kuntavaalien tuloksen vahvistaminen
Keskusvaalilautakunta 16.04.2025 § 33
436/00.00.00/2024
Valmistelija hallintopäällikkö Petra Kajanus, puh. 044 740 1104
Vaalilain 95 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen 3. päivänä vaalipäivän jälkeen viimeistään kello 18 aloitettavassa kokouksessaan.
Kunnan keskusvaalilautakunnan on viipymättä:
- julkaistava vaalien tulos laittamalla sen sisältävä pöytäkirja valitusosoituksineen kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle seitsemän päivän ajaksi;
- annettava luettelo valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään valtuustolle ja tiedotettava siitä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset kunnassa saatetaan tiedoksi; sekä
- annettava tieto vaalien tuloksesta oikeusministeriölle sen määräämällä tavalla."
Vaalilain 98 §:n mukaan, kun vaalien tulos on vahvistettu, tuloksen vahvistavan viranomaisen on pöytäkirjassa mainittava sekä valitut henkilöt että ne, jotka edustajanpaikan joutuessa avoimeksi varaedustajina tulevat valittujen tilalle tai jotka on valittu varavaltuutetuiksi. Kukin valittu merkitään pöytäkirjaan ilmoittamalla hänen nimensä ja arvonsa, ammattinsa tai toimensa sekä kuntavaaleja lukuun ottamatta kotikuntansa samoin kuin hänen saamansa vertausluku ja äänimäärä.
Oikeusministeriön ohjeen (Vaaliohje 1) mukaan keskusvaalilautakunta vahvistaa kuntavaalien tuloksen keskiviikkona 16.4.2025 viimeistään klo 18 alkavassa kokouksessa.
Jos vahvistetut äänimäärät tai vertausluvut ovat yhtä suuret, niiden keskinäinen järjestys ratkaistaan arvalla. Keskusvaalilautakunta voi suorittaa arvonnan haluamallaan tavalla joko perinteisesti tai vaalitietojärjestelmän koneellisella arvonnalla.
Keskusvaalilautakunnan tulee käsitellä kaikki tasatilanteet ja tallentaa arvontojen tulokset laskentajärjestelmään. Arvonnat suoritetaan keskiviikkona 16.4.2025 viimeistään klo 18 alkavassa kokouksessa ennen tuloksen vahvistamista.
Keskusvaalilautakunta vahvistaa
- ne äänimäärät ja vertausluvut, jotka kukin ehdokas on saanut,
- mahdollisten arvontojen tulokset,
- mitättömien äänten määrän ja
- äänten kokonaismäärän (hyväksytyt äänet yhteensä + mitättömät äänet).
Pöytäkirjaan on merkittävä näin vahvistetut äänimäärät ja vertausluvut sekä lisäksi kunkin valtuutetuksi tai varavaltuutetuksi valitun nimi sekä ehdokaslistojen yhdistelmän mukaiset arvo, ammatti tai toimi.
Keskusvaalilautakunnan on viipymättä annettava tieto vaalien tuloksesta oikeusministeriölle. Tämä tapahtuu siten, että keskusvaalilautakunta tallentaa tarkastuslaskennan tuloksen vaalitietojärjestelmän laskentajärjestelmään ja kuittaa tallennuksen valmiiksi.
Lisäksi keskusvaalilautakunnan on viipymättä
- julkaistava vaalien tulos laittamalla sen sisältävä pöytäkirja valitusosoituksineen kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle seitsemän päivän ajaksi. Jos ilmoitustaulua ei ole, pöytäkirja valitusosoituksineen julkaistaan kunnan verkkosivuilla; ja
- annettava luettelo valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään valtuustolle ja tiedotettava siitä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset kunnassa saatetaan tiedoksi.
Keskusvaalilautakunnan on otettava tuloslaskentajärjestelmästä pöytäkirjan liitteiksi ainakin seuraavat raportit:
- KT 10 Äänestysaktiivisuus kunnassa
- KT 11 Äänestysaktiivisuus sukupuolen mukaan äänestysalueittain
- KT 20 Ehdokkaiden äänet äänestysalueittain
- KT 21 Ehdokkaiden äänet, koko kunta
- KT 23 Ehdokkaat vertausluvuittain
- KT 26 Valitut ja varamiehet vertausluvuittain
- KT 29 Ryhmittäin ehdokkaiden äänet
- KT 32 Ryhmien kannatus ja muutos edellisistä vaaleista
- KT 90 Mitättömät äänestysliput perusteittain
Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Ennakkoarviointia ei ole tarpeen tehdä, koska kyseessä on lakisääteinen asia.
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää
vahvistaa kuntavaalien tuloksen.
Pöytäkirjaan liitetään tiedot valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi valituista henkilöistä vaalilain 98 §:n mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Keskusvaalilautakunta suoritti arvonnat tasatilanteissa käyttäen vaalitietojärjestelmän koneellista arvontaa.
Koneellinen arvonta suoritettiin klo 16.19.
Tulos tallennettiin vaalitietojärjestelmään ja arvonnan tulos liitettiin pöytäkirjaan raportilla äänimäärä- ja vertauslukutasatilanteet KT 41. Myös muut pykälällä mainitut raportit liitettiin pykälän liitteeksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |