Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 104


 

Kunnanhallituksen kokousaikataulu syyskaudella 2024

 

Kunnanhallitus 07.05.2024 § 104  

968/00.01.01/2022  

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Ella Kauppinen, puh. 044 7401104

 

 Kunnan hallintosäännön 126 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

 Kunnanhallituksen kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Ennakkoarviointia ei ole tarpeen tehdä, koska kyseessä on hallinnon sisäinen järjestely.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että se kokoontuu syyskaudella 2024 (elo-joulukuu) seuraavina ajankohtina:
- ma 26.8.2024 klo 14.00
- ma 9.9.2024 klo 14.00
- to 26.9.2024 klo 14.00
- ma 7.10.2024  klo 14.00
- to 31.10.2024 klo 14.00
- ma 11.11.2024 klo 14.00
- ma 25.11.2024 klo 14 ja mahdollinen jatkokokous 26.11.2024 klo 14 (talousarvion 2025 käsittely)
- ma 9.12.2024 klo 14.00
- ti 17.12.2024 klo 14.00

Lisäksi kunnanhallitus kokoontuu tarvittaessa. Kokouspaikka ilmoitetaan kokouskutsussa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.