Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 30


 

Ajankohtaiset keskusteluasiat

Kunnanhallitus 05.02.2024 § 30  

    

 

 

Kunnanhallitus käy keskustelua tarpeellisiksi katsomistaan ajankohtaisista aiheista.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee käydyn keskustelun tiedoksi saatetuksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi kokouksen aluksi saatu esittely Kuopion ja Etelä-Siilinjärven kaupunkirakennesuunnitelmasta 2040-luvulle.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunkisuunnittelija Juho-Pekka Hukkanen, yleiskaavapäällikkö Heli Laurinen, kaavoituspäällikkö Timo Nenonen ja tekninen johtaja Ari Kainulainen olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa kyseisen esittelyn ajan klo 14:03 - 14:43.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallitus sai tiedoksi kunnanjohtaja Janne Airaksisen kanssa 31.1.2024 käydyn kehityskeskustelun. Tiedoksi saannin ajaksi kokouksesta poistuivat Janne Airaksinen, Petteri Ristikangas sekä Anni Savolainen klo 16:52. Viimeisen pykälän ajan pöytäkirjanpitäjänä toimi puheenjohtaja.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 17:00.