Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 9


 

Kesätyöseteli 2024

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 9  

32/01.01.01/2024  

 

 

Valmistelija henkilöstöjohtaja Tiina Veijola, puh. 044 740 1201

 

Siilinjärven kunta jakaa kesätyösetelin kaikille siilinjärveläisille 9. luokan päättäville nuorille. Kesätyösetelin arvo on 310 euroa. Kesätyösetelin avulla kunta haluaa helpottaa nuorten työllistymistä ja mahdollistaa työelämään tutustumisen. Talousarvioon on varattu kesätyöseteleihin 65 000 euroa.

 

Nuori voi saada yhden kesätyösetelin ja se on henkilökohtainen. Nuori hakee ja hankkii itse työpaikan. Kesätyösetelin työjakson on sijoituttava 3.6.- 2.8.2023 väliselle ajalle.

 

Työn keston tulee olla kaksi viikkoa (10 työpäivää) ja työajan 30 h/ vko. Työnantajan tulee maksaa nuorelle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Jos alalla on "tutustu työelämään ja tienaa"-sopimus voidaan noudattaa sopimuksen mukaista palkkausta. Työntekijän kanssa pitää tehdä työsopimus.

 

Kesätyösetelituki voidaan maksaa työnantajalle, joka palkkaa siilinjärveläisen yhdeksännen luokan päättävän nuoren. Kesätyösetelituki maksetaan jälkikäteen työnantajalle. Työnantajalla tulee olla Y-tunnus. Työantaja voi olla yritys, yhdistys, järjestö, seura, säätiö tai Siilinjärven kunta.  Työnantaja ei voi olla valtio, muu kunta, metsäyhtymä eikä kotitalous.

 

Kesätyöseteliin ja sen hakemiseen liittyvät tarkemmat ohjeet julkaistaan kunnan verkkosivuilla ja niistä tiedotetaan viimeistään viikolla 8.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Nuorille kesätyösetelillä positiivinen ja taloudellinen merkitys.

 

Päätösehdotus Siilinjärven kunnanhallitus hyväksyy, että siilinjärveläisille 9. luokan päättäneille jaetaan 310 euron kesätyöseteli.

 

Päätös Keskustelun edetessä Heikki Konttinen esitti, että työnantaja voi olla myös metsäyhtymä. Anna Huttunen ja Jukka Rekola kannattivat esitystä.

Heikki Konttisen esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Hyväksyttiin päätösehdotus sillä lisäyksellä, että työnantaja voi olla myös metsäyhtymä.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallitus kuuli henkilöstöjohtaja Tiina Veijolan esittelyn pykälien §7 - 10 osalta ja Tiina Veijola oli asiantuntijana läsnä kokouksessa klo 15:43- 16:25 pykälien § 7 - 10 käsittelyn ajan.