Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 253


 

Ajankohtaiset keskusteluasiat

Kunnanhallitus 19.12.2023 § 253  

    

 

 

Kunnanhallitus käy keskustelua tarpeellisiksi katsomistaan ajankohtaisista aiheista.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee käydyn keskustelun tiedoksi saatetuksi.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi kokouksen aluksi saadun esittelyn Mieliteko 2.0 -ohjelmasta (Työ ja mielen hyvinvointi sekä Yhdessä osallisiksi -ryhmähankkeet). Merkittiin pöytäkirjaan, että Liisa Pietikäinen, Anu Leskinen, Tanja Moilanen, Anne Surakka ja Hanna Tervo olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa esittelyn ajan klo 14:06 - 14.37.

Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi talouden tasapainottamisohjelman seurantaryhmän tilannekatsauksen.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15:41.