Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.12.2023/Pykälä 238



 

Vastine valtuustoaloitteeseen 15.5.2023 / Viljelypalstat ja siirtolapuutarha-alueen perustaminen

 

Tekninen lautakunta 30.08.2023 § 48 

 

 

 

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö Timo Korhonen, puh. 0447401526

 

Siilinjärven kunta on vuonna 2019 kaavoittanut Taivallahden asuinalueen yhteyteen pienen viljelypalsta-alueen. Alueen infran ja ensimmäisten tonttien rakentaminen aloitettiin samana vuonna.

 

Alueen infran rakentamisen viimeinen vaihe (4. vaihe) alkoi keväällä 2023. Jäljellä on vielä Linnuntien pääkadun loppuun rakentaminen, puiston rakentaminen, viljelypalsta-alueen perustaminen ja läjitysalueen viimeistely virkistyskäyttöön. Nämä vaiheet on suunniteltu valmistuvan vuoden 2024 aikana. Viljelypalstatoiminnan alkaminen on siten mahdollista näillä näkymin vuodeksi 2025.

 

Viljelypalstatoiminta on uutta toimintaa kunnassa ja sen järjestämistä ei ole vielä kunnan toimialueilla sovittu. Järjestämiseen kuuluu mm. palsta-alueiden viljelykelpoisuuden varmistaminen (vuosittainen maanmuokkaus, lannoitus jne.), veden jakelu, jätehuolto, palstojen jako ja vuokraus, asiakaspalvelu jne. Nämä tulee olla sovittu, resurssoitu ja budjetoitu hyvissä ajoin ennen viljelypalstatoiminnan aloittamista.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: -

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy em. vastineen ja esittää sen hyväksymistä kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 05.12.2023 § 238  

346/10.03.01.00/2023  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee teknisen lautakunnan vastineen valtuustoaloitteeseen tiedoksi sekä esittää kunnanvaltuustolle, että se merkitsee edelleen vastineen tiedoksi ja toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.