Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 178



 

Yhteistyösopimuksen hyväksyminen ohjelmakaudelle 2023-2027 / Kehittämisyhdistys Kalakukko ry

 

Kunnanhallitus 11.09.2023 § 178  

456/00.04.01/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Janne Airaksinen, puh. 044 7401 1101

 

Kehittämisyhdistys Kalakukko ry toteuttaa Kuopion seudulla ja Koillis-Savossa Leader-rahoitukseen perustuvaa maaseutualueiden kehittämistoimintaa. Kalakukko ry:n rahoitus ja maaseutualueiden kehittämistoiminta on mahdollista kokonaisuudessaan Siilinjärven kunnan alueella.

 

Kalakukko ry ja sopimuskunnat (Siilinjärvi, Kuopio, Kaavi, Tuusniemi ja Rautavaara) ovat laatineet yhteistyösopimuksen, jossa sovitaan Kalakukko ry:n "Lentoon Kalakukosta" kehittämisstrategian 2023-2027 toteuttamiseen liittyvästä kuntayhteistyöstä. Maa- ja metsätalousministeriö on 26.1.2023 (VN/705/2022) kirjeellä ja päätöksellä hyväksynyt Kalakukko ry:n Leader -ryhmäksi, kehittämisstrategian ja suuntaa antavan rahoituskehyksen.

 

Kalakukko ry:n 2023-2027 ohjelmakaudelle suuntaa antava kokonaisrahoituskehys on 4 704 100 €, josta EU:n osuus (43 %) 2 022 763 €, valtion osuus (37 %) 1 740 517 € ja kuntien osuus (20 %) 940 820 €. Kuntavastinrahan kokonaismäärä suuntaa antavalle rahoituskehykselle on 940 820 €, joka on keskimäärin 3,36 € /asukas / vuosi.

 

Kuntavastinrahan maksimimäärä on 3,7 € /asukas /vuosi, johon toiminta-alueen kaikki kunnat (Kaavi, Kuopio, Rautavaara, Siilinjärvi ja Tuusniemi) ovat syksyllä 2020 päätöksillään sitoutuneet. Kuntavastin-rahaa voidaan käyttää Kalakukon hallituksen päätöksellä Lentoon Kalakukosta -kehittämisstrategian edistämiseksi esim. Nuoriso-Leader, ja myös muiden rahastojen kuntavastinrahaksi. Päätökset annetaan tiedoksi kuntayhteyshenkilöille. Maa- ja metsätalousministeriöllä on varattu seitsemän miljoonaa euroa kehystarkastuksena, johon tulee osoittaa tarvittaessa kuntavastinrahaa. (Siilinjärven Kh 7.12.2020, §198 ja 11.4.2022, §78)

 

Toiminta-alueen kunnat sitoutuvat rahoittamaan "Lentoon Kalakukosta" kehittämisstrategian kuntavastinrahasta vuosittain tarkastetun asukaslukuosuutta vastaavan määrän. Kuntavastinraha laskutetaan kerran vuodessa kunnan asukaslukuosuutta vastaava määrä ja MMM:n osoittaman rahoituskehyksen myöntövaltuuspäätöksen mukaisesti.

 

Siirtymäkaudelta 2021-2022 on säästynyt kuntarahaa. Kalakukko ry:n kuntarahaseurannan (29.5.23) mukainen säästössä olevan kuntarahan määrä on 116 223 €, joka siirretään Kalakukko ry:n kehittämisstrategian kuntarahoitukseksi 2023. Tämä toteutuu vuoden 2023 kuntarahaosuuden lasku-tuksissa alentuneina maksuosuuksina.

 

Kalakukko ry raportoi kunnille "Lentoon Kalakukosta" kehittämisstrategian toteutumisesta ja tehdyistä yritys- ja kehittämishanketukipäätöksistä kerran vuodessa sopimuksessa mainitulle yhteyshenkilöille.

 

Kalakukko ry osoittaa alueelle riittävät ja osaavat henkilöresurssit (1-2 henkilöä) hankkeiden aktivointiin ja neuvontaan (sis. sähköisen Hyrrä - asiointipalvelun) sekä Leader-toiminnasta että "Lentoon Kalakukosta" kehittämisstrategiasta tiedottamiseen. Tässä tavoitteena on tehdä asianmukaista yhteistyötä kuntien elinkeinotoimen kanssa siten, että toimenpiteet tukevat kuntien strategisia tavoitteita. Kalakukko ry huolehtii parhaan kykynsä mukaan siitä, että kehittämisstrategiaa toteutetaan sen tavoitteiden mukaisesti Kalakukko ry:n jokaisen sopimuskunnan alueella.

 

Kunnan ja Kalakukko ry:n yhteistyösopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat sen hyväksyneet ja allekirjoittaneet, ja on voimassa 31.12.2027 saakka.

 

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: -

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Siilinjärven kunnan ja Kehittämisyhdistys Kalakukko Ry:n yhteistyösopimuksen ohjelmakaudelle 2023-2027.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.