Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Viranomaislautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 38


 

Rakennusluvan ehtojen täyttämättä jättäminen kiinteistöillä (poistettu tekstiä), uhkasakon asettaminen

 

Viranomaislautakunta 19.09.2023 § 38  

481/10.03.02.00/2023  

 

 

Valmistelija rakennusvalvontapäällikkö Kari Nuutinen, puh. 044 740 1431

 

Kiinteistöille ------------------------------------------------, on myönnetty rakennuslupa autotallin rakentamista varten 2.10.2014, lupanumero ---------. Rakennus sijoittuu osittain molempien kiinteistöjen puolelle.

 

Autotallin osalta luvan mukainen käyttöönottokatselmus on pidetty 30.11.2016. Ennen tätä katselmusta rakennus oli jo otettu käyttöön. Lisäksi rakennuksen kaakon puoleisella sivulla on lupaan kuulumaton katosrakennelma. Katselmuksella oli havaittu puutteita, mm. turvallisuuteen liittyviä puutteita ja suunnitelmapuutteita. Katselmuspöytäkirja on liitteenä.

 

Myönnettyyn lupaan liittyvässä asemapiirroksessa on merkitty tehtäväksi tonttiaita ---------------- päin kiinteistöllä ------

 

Viranomaislautakunnan ympäristökatselmuksella 25.10.2018 todettiin, että rakennuslupa on vielä voimassa ja sovittiin, että seuraavana kesänä luvanhaltija pyytää loppukatselmusta, kun työt ovat valmiit.

 

Ympäristönsuojelupäällikkö Matti Nousiaisen ja rakennustarkastaja Kari Nuutisen tarkastuskäynnillä 19.10.2021 ja kiinteistön omistajan läsnä ollessa luvan mukaisten töiden on todettu olevan samassa vaiheessa keskeneräisenä kuin vuonna 2018. Tämän tarkastuskäynnin perusteella asianosaisille on lähetty kehotus saattaa käyttöönottokatselmuksella 30.11.2016 todetut puutteet kuntoon 31.7.2022 mennessä, jonka jälkeen kiinteistöillä tehdään katselmus erikseen sovittavana ajankohtana. 

 

Tällöin samassa kehotuskirjeessä asianosaisille varattiin mahdollisuus antaa selvitys asiasta 26.11.2021 mennessä. Jos asianosaisilla on nyt aikomus suorittaa keskeneräiset työt ja hoitaa suunnitelmapuutteet kuntoon 31.7.2022 mennessä, ei erillistä selvitystä tarvitse antaa. 

 

Samassa kehotuskirjeessä tuotiin esille, että mikäli selvitystä ei ole annettu tai rakennusluvan mukaisia keskeneräisiä töitä ja suunnitelmapuutteita hoidettu kuntoon määräaikaan mennessä, asia käsitellään viranomaislautakunnassa hallintopakon (teettämisuhan tai uhkasakon) asettamista varten (Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 182 §).

 

Selvitystä ei ole annettu.

 

28.11.2022 ympäristönsuojelupäällikkö Matti Nousiaisen ja rakennustarkastaja Kari Nuutisen tarkastuskäynnillä ja kiinteistön omistajan läsnä ollessa todettiin, että autotallin savunpoistoon liittyvä puute on korjattu. Lisäksi rakennuslupaan kuulumattomasta katosrakennelmasta autotallin yhteyteen on esitetty muutossuunnitelma 6.10.2022. Muita alkuperäisellä käyttöönottokatselmuksella todettuja suunnitelma- ja asiakirjapuutteita ei ole toimitettu rakennusvalvontaan. Myöskään ei ole tehty rakennusluvassa edellytettyä ja asemapiirroksessa esitettyä tonttiaitaa ---------------- päin.

 

 

 

Rakennusvalvontapäällikön päätösehdotus  

 

Viranomaislautakunta päättää

 

  1. Viranomaislautakunta velvoittaa kiinteistöjen ------------------------------ omistajia toimittamaan 30.11.2023 mennessä käyttöönottokatselmuksella 30.11.2016 todetut suunnitelma- ja asiakirjapuutteet niiltä osin kuin niitä ei vielä ole toimitettu. Puuttuvia asiakirjoja ovat:

-          sähköasennusten käyttöönottotarkastuspöytäkirja

-          LVI-suunnitelmat, joiden laatimiseksi LVI-suunnittelijan on käytävä paikan päällä ja todettava jo tehtyjen öljynerotusten määräysten mukaisuus ja tehtävä siitä tarkastuslausunto rakennusvalvontaan.

  1. Viranomaislautakunta asettaa kohdan 1. päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi kiinteistöjen ------------------------------ omistajille tuhannen (1000,00) euron uhkasakon, ellei asiakirjoja ole toimitettu määräaikaan mennessä.
  2. Viranomaislautakunta velvoittaa kiinteistöjen ------------------------------ omistajia rakentamaan rakennusluvan asemapiirroksen mukaisen tonttiaidan.
  3. Viranomaislautakunta asettaa kohdan 3. rakentamisvelvoitteen noudattamisen tehosteeksi kiinteistöjen ------------------------------ omistajille juoksevan uhkasakon, jos rakentamisvelvoitetta ei ole noudatettu 31.12.2023 mennessä. Uhkasakko muodostuu kohdan 3. rakentamisvelvoitteelle asetettavasta kahdentuhannen (2000,00) euron pääerästä ja jokaista asetetun määräajan jälkeistä kalenterikuukautta koskevista viidensadan (500,00) euron lisäeristä.

 

Siilinjärven kunnan rakennusvalvonnan taksan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä 22 §:n kohdan 22.3 mukaan uhkasakon asettamispäätöksestä perittävä maksu on 440,00 euroa.

 

 

Sovelletut oikeusohjeet:

Maankäyttö- ja rakennuslaki 153§

Hallintolaki 34§

Uhkasakkolaki 6§, 7§, 8§, 9§

Siilinjärven kunnan rakennusvalvonnan taksa tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä 22 §:n kohta 22.3

 

Rakennusvalvontapäällikön muutettu päätösehdotus

 

 Asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

__________