Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 47


 

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan arviointikysely

 

Sivistyslautakunta 20.06.2023 § 47  

334/12.00.00/2023  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja Antti Jokikokko, puh. 044 740 1301, palvelusuunnittelija Tiina Kirjavainen, puh. 044 740 1302

 

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnasta säädetään Perusopetuslain luvussa 8 a. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tulee perustua Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteisiin 2011. Perusopetuslain 48 c § mukaan kunnan tulee arvioida antamaansa tai hankkimaansa aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä osallistua toimintansa ulkopuoliseen arviointiin. 

 

Lukuvuonna 2022-2023 järjestetystä iltapäivätoiminnasta toteutettiin arviointikysely 1.-2. vuosiluokkien oppilaiden huoltajille. Kyselyllä selvitettiin mm. välipalan maistuvuutta, lasten viihtymistä iltapäivätoiminnassa sekä lasten henkilökohtaisten tarpeiden huomioimista. Huoltajien oli myös mahdollista antaa vapaissa tekstikentissä kehittämisideoita sekä muita huomioita iltapäivätoiminnasta. Kyselyn vastaukset ovat kokouksen oheismateriaalina.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: kyseessä on tiedoksi saatettava asia, josta ei ole tarpeen tehdä ennakkoarviointia.

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi arviointikyselyn tulokset sekä käy keskustelua toiminnan kehittämisestä.

 

Päätös Hyväksyttiin