Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 41


 

Nuorisotalojen aukiolo

 

Sivistyslautakunta 20.06.2023 § 41  

820/12.05.06/2022  

 

 

Valmistelija nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja Tuula Pärnänen, 044 740 1313

 

Nuorisotalojen aukioloaikoja ja pienryhmätoimintoja on toteutettu talvikaudella -23 suunnitellusti, nuorten toiveita kuullen ja henkilöstöresurssit huomioiden. Kohtaavaa nuorisotyön kahvilatoimintaa järjestettiin kirkonkylällä erillistiloissa yli 13-vuotiaille keskiviikko- ja perjantai-iltaisin neljän kuukauden ajan. Arki-iltojen lisäksi kirkonkylän nuorisotalo piti avoimia ovia joka toinen lauantai. Vuorelan nuorisotalon arki-iltojen toimintojen lisäksi yläkoululaisille ja isommille nuorille talo oli avoinna joka toinen perjantai ja lauantai. Molemmilla taloilla oli ikäryhmittäin avoimia vuoroja ja koulunuorisotyötä tehtiin yhteistyössä mm. seurakuntien nuorisotyöntekijöiden kanssa.

Nuorille oli talvijaksolla erilaisia kuulemistilaisuuksia ja mahdollisuuksia ottaa kantaa niin talojen aukioloaikoihin kuin toimintoihin. Pienryhmissä toiminnat keskitettiin eri teemoihin, ruuanlaittoon ja useisiin liikunnallisiin aktiviteetteihin. Nuorisotalot ovat myös nuorten perus-hengailupaikkoja. Taloilloissa nuorten määrä vaihteli 15-50 nuorta/ilta tai kerho/nuorisotalo.

 

Alkuvuoden perusteella saatujen asiakaspalautteiden ja Siilinjärven nuorisovaltuuston nuorille teettämän Mitä sulle kuuluu 23? -kyselytulosten perusteella on suunniteltu nuorisotalojen kauden 23-24 toimintoja. Perjantaisin ja vuorolauantaisin kohdataan etenkin yläkouluikäis ja sitä vanhempia nuoria; talot ovat myös auki pidempään. Arkisin talot ovat avoinna klo 13-20 välillä; arkipäivät vaihtelevat hieman talokohtaisesti. Talotoimintaa suunnataan alakoululjen 3.-6. luokkalaisille, yläkoululaisille ja sitä isommille nuorille, etenkin nivelvaiheissa oleville nuorille.

Aukioloihin vaikuttavat myös muut käyttäjäryhmät ja vuoroviikonloppujen resurssit. Kohtaava nuorisotyö ja talojen lisätty käyttöaste ovat riippuvaisia henkilöstöresursseista, sijaisjärjestelyistä sekä vapaaehtoistyöpanoksesta. Nuorisotyön ammattilaiset toimivat tiukkojen talousraamien, määrärahojen mukaisesti ja pyrkivät huomioimaan aukioloajoissa nuorten mielipiteitä ja osallistamismahdollisuuksia jatkossakin. Kesäaikana nuoria kohdataan myös jalkautuvassa nuorisotyössä ja talvikaudella skeittihallitoiminnoissa.  

 

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Nuorisotalojen aukioloaikojen asiakaslähtöisyys lisää kuntalaisten hyvinvointia, mutta vaatii taloudellisia panostuksia ja työntekijäresurssien lisäämistä.

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta keskustelee nuorisotalojen aukioloajoista. Kohderyhmältä kerätyt tiedot, nuorisopalveluiden työntekijäresurssit ja talous huomioiden, pyritään avointa toimintaa järjestämään nuorisotaloilla nuorten näköisesti ja tasapuolisesti kaikille kohderyhmille.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän pykälän käsittelyn ajan oli nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja Tuula Pärnänen.