Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.06.2023/Pykälä 41


 

Satakielentien leikkipuistosuunnitelman vahvistaminen

 

Tekninen lautakunta 26.04.2023 § 33 

 

 

 

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö Timo Korhonen, puh. 0447401526

 

Asian tausta

Tekniset palvelut on laatinut Satakielen leikkipuiston toteutussuunnitelman Taivallahden asuinalueelle. Kyse on asemakaavan toteuttamisesta.

 

Leikkipuiston suunnittelua varten kuntatekniikka teki asukaskyselyn tammikuussa 2023. Kysely jaettiin Taivallahden asuinalueen kiinteistöihin (51 kpl) ja vastauksia kyselyyn saatiin 33 kpl. Asukaskyselyn toiveet on huomioitu siten, kun se on ollut mahdollista budjetin ja toteutuksen mukaan. Kaikki nyt esitetyt leikkivälineet on mainittu kyselyiden vastauksissa.

Leikkipuistossa on huomioitu kaikenikäiset leikkijät. Siellä on myös laitteita vanhemmille. Kyselyssä on toteutettu kuntastrategian mukaisia strategisia tavoitteita sekä teknisessä lautakunnassa aiemmin esitettyjä linjauksia.

 

Tiedottaminen ja nähtävillä olo

 

Suunnitelmaluonnoksesta on tiedotettu Uutis-Jousessa 30.3.2023 ja suunnitelmat ovat olleet yleisesti nähtävillä 30.3.-13.4.2023 välisenä aikana. Luonnosten nähtävillä olo aikana tuli pari kannanottoa, joissa leikkipuistoon ehdotettiin myös pelikenttää ja luistinrataa. Kannanoton antajille on vastattu, että ehdotetut eivät mahdu leikkipuiston alueelle ja ne ovat enemmän liikuntapaikkatoimintoja, joita toteutetaan kunnan liikuntapaikoille.

 

Suunnitelmat ovat asiakohdan liitteenä.

 

Rakentamisen ajankohta

Leikkipuisto on suunniteltu toteutettavaksi syksyllä 2023.

 

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: neutraali (hyvinvoiva arki, elinvoimainen ympäristö, kuntalaisten toiveiden mukaan toteutettava leikkipuisto)

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy laaditun suunnitelman ja asettaa sen yleisesti nähtäville.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tekninen lautakunta 21.06.2023 § 41  

201/10.03.01.00/2022  

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö Timo Korhonen, puh. 0447401526

 

Teknisen lautakunnan hyväksymät suunnitelmat asetettiin nähtäville 5.5.-19.5.2023 väliseksi ajaksi. Suunnitelmista ei tullut huomautettavaa.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: -

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta vahvistaa Satakielentien leikkipuistosuunnitelman.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.