Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 118


 

Toimiva-hankkeeseen osallistuminen

 

Kunnanhallitus 08.05.2023 § 118  

294/00.01.05/2023  

 

 

Valmistelija henkilöstöjohtaja Tiina Veijola, puh. 044 740 1201

 

Elävä säätiö ry on jättänyt Etelä-Savon ELY-keskukseen hankehakemuksen kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen hakuun (Toimiva-hanke 201359).

 

Erityisesti Ukrainasta sotaa paenneiden henkilöiden Siilinjärvellä on viime aikoina kasvanut ja kriisin pitkittyessä on selvää, että osa maahan tulleista henkilöistä tulee jäämään paikkakunnalle pidemmäksi aikaa. Tämä kasvattaa tarvetta vastata maahanmuuttajien tarpeisiin integroitumisessa yhteiskuntaan sekä työ- ja toimintakyvyn kartoitukselle. 

 

Toimiva-hankkeessa vastataan tarpeeseen kehittää tarvelähtöisiä, toiminnallisia ja ryhmämuotoisia palveluja maahanmuuttajien osallisuuden ja työ- ja toimintakyvyn vahvistamiseen, ja tätä kautta kotoutumisen ja työllisyyspolulla etenemisen tueksi. 

 

Toimiva-hankkeen päätavoitteena on kehittää tarve- ja asiakaslähtöisiä toimintamalleja maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymispolulla etenemisen tueksi aina kotoutumisajan alkuvaiheesta myöhempiin työllisyyspolun vaiheisiin asti.

 

Hankkeen osatavoitteina on kehittää tarve- ja asiakaslähtöiset toimintamallit:

 

1. kotoutumisvaiheen alkuun sijoittuvaan työ- ja toimintakyvyn sekä toiminnallisen kielitaidon kartoittamiseen (alkukartoitus).

Alkukartoitukseen osallistujille voidaan laatia tarkoituksenmukainen jatkosuunnitelma ajantasaisen kielitaitoarvion ja työ- ja toimintakyvyn kartoittamisen myötä.

 

2. osallisuutta, työ- ja toimintakykyä sekä arki- ja työelämässä tarvittavan kielitaidon vahvistamiseen (osallisuutta työ- ja toimintakykyä tukeva valmennus).

Osallisuutta ja työ- ja toimintakykyä tukevaan valmennukseen osallistuvien osallisuuden tunne lisääntyy ja valmiudet osallistua peruspalveluina toteutettaviin palveluihin tai työllistyä paranevat. Osallistujien työelämätaidot ja osaaminen tunnistetaan tunnettujen mittaristojen avulla ja työtehtävien kautta hankittu osaaminen vahvistaa kiinnittymistä yhteiskuntaan ja paikallisiin työnantajiin. Hankkeen osallistujista vähintään 30 % on työllistynyt tai suuntautuu alan opintoihin.

 

Hankkeen aikana toimintamallit pilotoidaan käytännössä. Tavoitteena on, että asiakkaita ohjautuu hankkeeseen vähintään 80 henkilöä koko hankeajalla.

 

Hanketiedot

Toimintalinja: 4 Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi

Erityistavoite: 4.3. Yhdenvertaiseen osallisuuteen

Toiminta-aika (täsmentyy päätöksessä): 1.8.2023 - 31.07.2025, 2 vuotta

Kokonaisbudjetti: 242 801

Henkilöstö:  2,0 htv

 

Rahoitussuunnitelma

Haettu ESR-osuus (80 %)  194 241

Siilinjärven kuntaosuus (8,24 %) 20 000 €

Varkauden kuntaosuus (8,24 %) 20 000 €

Elävä säätiön omarahoitus (3,53 %) 8 560

 

 

2023

2024

2025

Yhteensä

ESR

40 467

97 121

56 653

194 241

Siilinjärven kunta

4167

10 000

5833

20 000

Varkauden kaupunki

4167

10 000

5833

20 000

Elävä säätiö

1749

4315

2496

8560

Yhteensä

50 550

121 436

119 617

242 801

 

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Hanke on hyödyllinen. Parantaa maahanmuuttajien integroitumista. Lisäksi maahanmuuttajien työllistymisenedellytykset paranevat. Onnistuessaan hanke vahvistaa maahanmuuttajien osaamista ja työkykyä sekä kielitaitoa, jolloin Siilinjärveläiset ja Pohjois-Savolaiset yritykset saavat osaavia työntekijöitä.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Siilinjärven kunta osallistuu Toimiva-hankkeeseen edellä esitetyllä tavalla syksystä 2023 alkaen. Tarvittavat varat osoitetaan vuoden 2023 osalta ta-kohdalta 1340 EU-hankkeet ja vuosien 2024-2025 osalta kuntarahoitusosuus varataan yhteisten palveluiden tulosalueen talousarvioon.

Kunnan osallistumisen edellytyksenä on, että hanke toteutuu suunnitellusti.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että henkilöstöjohtaja Tiina Veijola oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän pykälän käsittelyn aikana klo 14:08 - 14:11.

Päätösehdotus hyväksyttiin.