Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 125


 

Kunnan edustajan nimeäminen Savo Energiaholdingin nimitysvaliokuntaan vuodelle 2024

 

Kunnanhallitus 08.05.2023 § 125  

515/00.00.01/2022  

 

 

Valmistelija hallintoasiantuntija Ella Kauppinen, puh. 044 740 1104

 

Savon Energiaholding Oy:n yhtiökokous on vuonna 2016 päättänyt, että yhtiöllä on nimitysvaliokunta. Nimitysvaliokunta koostuu viiden isoimman omistajakunnan (Kuopio, Lapinlahti, Iisalmi, Kiuruvesi ja Varkaus) edustajasta sekä kahdesta kiertävästä paikasta (arvonnan perusteella vuonna 2024 Keitele ja Siilinjärvi), jotka edustavat muita omistajakuntia. Nimitysvaliokunnan jäsenten tulee olla yhtiöstä riippumattomia, eli he eivät saa kuulua yhtiön toimielimiin. Kuitenkin toimielinten puheenjohtajia konsultoidaan esitysten tekemisen yhteydessä. Yhtiö antaa nimitysvaliokunnalle sihteeriksi yhtiön toimitusjohtajan. Siilinjärveltä yhtiön toimielimiin on nimetty Terhi Holm (hallintoneuvosto) ja Heikki Jääskeläinen (yhtiökokous).

 

Osakassopimuksen mukaan jokaisesta omistajakunnasta valitaan edustaja hallintoneuvostoon riippumatta omistusoikeuden määrästä. Tämän perusteella hallintoneuvostossa on tällä hetkellä 20 jäsentä. Hallintoneuvoston jäsenen toimikausi alkaa vaalia seuraavan tilikauden alusta ja päättyy kolmannen tilikauden lopussa. Jäsenistä eroaa vuosittain kolmannes, aluksi arvan mukaan ja sitten vuorottain. Erovuorossa olevat voidaan valita uudelleen. Yhtiön hallituksen jäsen ja yhtiön toimitusjohtaja ei saa olla hallintoneuvoston jäsen.

 

Kukin kunta, jonka jäsen on hallintoneuvostossa erovuoroinen, esittää hallintoneuvostoon tasa-arvolain 4 a 1 mom. 3 kohdan menettelyn mukaisesti kahta ehdokasta, yhtä kumpaakin sukupuolta. Nimitysvaliokunta tekee yhtiökokoukselle ehdotuksen hallintoneuvoston jäsenten valitsemisesta ehdotetuista henkilöistä huomioiden naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain säädökset.

 

Nimitysvaliokunta tekee yhtiökokoukselle esityksen myös hallintoneuvoston jäsenten kokouspalkkioista sekä suosituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnasta hallintoneuvostolle.

 

Yhtiökokous asettaa nimitysvaliokunnan ja seuraavaksi asetettava valiokunta kokoontuu ennen vuoden 2024 yhtiökokousta. Nimitysvaliokunta kokoontuu ensimmäisen kerran 16.5.2023.

 

Savon Energiaholding Oy pyytää Siilinjärven kuntaa nimeämään edustajan yhtiön nimitysvaliokuntaan vuodelle 2024.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: ennakkoarviointia ei ole tarpeen tehdä, koska kyseessä on edustajan valinta.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää jäsenen Savo Energiaholdingin nimitysvaliokuntaan vuodelle 2024.

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi Merja Rautiaisen edustajaksi Savo Energiaholdingin nimitysvaliokuntaan vuodelle 2024.