Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 105



 

Tammi - maaliskuun 2023 neljännesvuosikatsaus

 

Kunnanhallitus 24.04.2023 § 105  

215/02.02.02/2023  

 

 

Valmistelija vs. kunnanjohtaja/talousjohtaja Petteri Ristikangas, puh. 044 740 1103

 

Kunnanhallituksen täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti neljännesvuosiraportointeihin liittyvät toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin raportoidaan kunnanhallitukseen jo aiemmin käytäntönä olleen kuukausiraportoinnin tavoin. Neljännesvuosikatsaus toimitetaan valtuustolle tiedoksi.

 

Talouden neljännesvuosikatsaus sisältää tuloslaskelmamuodossa toteuman em. ajalta sekä palvelualueiden tekemän ennusteen koko vuoden arvioidusta toteumasta. Oheisaineistona on myös henkilöstötilastot kyseiseltä ajanjaksolta. Viimeisimmät tiedot väestö- ja työllisyyskatsauksesta ovat helmikuulta.

 

Palvelualueiden ennuste (estimaatti) koko vuoden toteumasta heikentää toimintakatetta talousarvioon laaditusta n. -1,4 milj. euroa. Verotulojen ennuste koko vuodelta muodostunee Kuntaliiton laatiman huhtikuun verokehyksen perusteella n. 1,8 milj. euroa arvioitua paremmaksi. Päätösten mukaiset valtionosuudet eivät juuri poikkea arvioidusta. Korkotaso on noussut voimakkaasti talousarvion laatimisen jälkeen. Niinpä korkokulut todennäköisesti tulevat ylittymään ja tässä vaiheessa ylitysarvio on n. -0,1 milj. euroa. Palvelualueiden ennuste yhdessä tulopohjan ennusteen kanssa vahvistaisi tulosta yhteensä n. vajaaseen miljoonaan euroon, mikä olisi niukasti talousarviota parempi.

 

Ennusteesta puuttuu kuitenkin työtuomioistuimen välipäätös pelastuslaitokselle esitettyjen varallaolokorvausten vaatimuksista. Tuomiossa ei ole otettu kantaa saatavien summaan, se päätetään erillisessä käsittelyssä joko tänä vuonna tai myöhemmin. Aiemmin on arvioitu Siilinjärven kuntaosuudeksi n. -1,7 milj. euroa. Samoin ennusteesta puuttuu myös toimitilahankkeisiin liittyvän Siilinlahden koulun tasearvon alaskirjaus n. -1,2 milj. euroa, mikä jouduttaneen myös toteuttamaan kuluvan vuoden aikana. Erät huomioiden estimaatin tilikauden tulos olisi n. -2,0 milj. euroa alijäämäinen, jonka toteutuessa taseen ylijäämä supistuisi n. 1,7 milj. euroon.

 

Kunnan johtoryhmä on keskustellut muutosbudjetin laadinnasta. Muutosbudjetin laadinnalla ei tule kuitenkaan ratkaista / kattaa eriä, jotka ovat kunnan omissa käsissä olevilla toimenpiteillä ja vaikutusmahdollisuuksien käytöllä ratkaistavissa. Sen sijaan työtuomioistuimen ratkaisusta syntyvät kustannukset ja tasearvojen alaskirjauksesta syntyvät tulosvaikutukset pyritään kattamaan ainakin osittain mahdollisesti kertyvillä verotulolisäyksillä.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: ennakkoarviointia ei ole tarpeen tehdä, koska kyseessä on tiedoksi merkittävä asia.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talouden neljännesvuosikatsauksen ajalta 1.1. - 31.3.2023 tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi myös kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Kauko Ylikärppä poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16:15.

Päätösehdotus hyväksyttiin.