Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 74


TILINPÄÄTÖS_2022_KH

 

Tilinpäätös 2022

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 74  

1095/02.06.01/2022  

 

 

Valmistelija vs. kunnanjohtaja/talousjohtaja Petteri Ristikangas, puh. 044 740 1103

 

Siilinjärven kunnan tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022 on valmisteltu kunta- ja kirjanpitolain säännösten sekä kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ohjeen mukaisesti. Vuoden 2022 tilinpäätösasiakirja on asiakohdan liitteenä.

 

Tilinpäätösasiakirja jakaantuu toimintakertomuksessa tapahtuvaan toiminnan ja talouden yleistarkasteluun, talousarvion toteutumisvertailuun, tilinpäätöslaskelmiin sekä liitetietoihin.

 

Toimintakertomuksessa esitetään olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa sekä tilikauden tuloksen muodostuminen, toiminnan rahoitus ja rahoitusasemassa tapahtuneet muutokset. Asiakirjan tehtävänä on selvittää myös valtuuston talousarviossa hyväksymien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen.

 

Voimassa olevan kuntalain 115 §:n mukaan kunnanhallituksen on tehtävä tilinpäätöksen yhteydessä esitys tuloksen käsittelystä.

 

Vuoden 2022 tilikauden tulos on poistojen ja satunnaisten erien jälkeen alijäämäinen -2.385.081 euroa. Tilikauden tulos muodostuu vahinkorahastotuloutuksen jälkeen -2.368.629 euroa alijäämäiseksi. Hyvästä verotulojen ja valtionosuuksien kehityksestä huolimatta tulos painui alijäämäiseksi. Taustalla oli mm. erikoissairaanhoidon vuoden lopun tasauslaskut ja sairaanhoitopiirin alijäämän kattaminen, loppuvuodesta muutoinkin kiihtynyt kulukasvu ja Ahmon koulukeskuksen tasearvoista kirjattavat lisäpoistot. Talousarvio kuitenkin toteutui ennakoitua parempana.

 

Edellisten tilikausien kertynyttä ylijäämää on taseessa 6.053.798 euroa. Ylijäämää on vuoden 2022 tilinpäätöksen jälkeen yhteensä 3.685.170 euroa.

 

Tilintarkastajat pyytävät kuntien johdolta kirjallisia vahvistusilmoituksia siitä, että johto on täyttänyt lakisääteiset velvollisuutensa, jotka koskevat tilinpäätöksen laatimista ja sitä, että tilintarkastajille annetaan täydelliset tiedot. Kunnanhallitus voi valtuuttaa puolestaan allekirjoittamaan vahvistusilmoituskirjeen.

 

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: ennakkoarviointia ei ole tarpeen tehdä.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus
- allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajien tarkastettavaksi
- saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi
- valtuuttaa kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan allekirjoittamaan tilintarkastajille osoitetun vahvistuskirjeen puolestaan
- esittää kunnanvaltuustolle tilinpäätösasiakirjaan merkittyjen talousarvion sitovien erien poikkeamia (määrärahat, tuloarviot, toimintakate, tulos, tavoitteet) hyväksyttäviksi.

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle tilikauden tuloksen -2.385.081 euroa käsittelystä seuraavaa:
- Tilikauden tulokseen kirjataan vahinkorahastosta vähennystä 16.453 euroa kattamaan tilikauden aikana tapahtuneita vahinkoja. Vahinkorahastossa on tämän jälkeen yhteensä 201.619 euroa.
- Edellä mainitun kirjauksen jälkeen tilikaudelle muodostunut alijäämä 2.368.629 euroa kirjataan taseessa Oman pääoman erään "Edellisten vuosien yli-/alijäämä."

 

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.