Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 30


 

Kesätyöllistäminen vuonna 2023

 

Kunnanhallitus 30.01.2023 § 30  

57/01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija henkilöstöjohtaja Tiian Veijola, puh. 044 740 1201

 

Siilinjärven kunta jakaa kesätyösetelin kaikille siilinjärveläisille 9. luokan päättäville nuorille. Kesätyösetelin arvo on 330 euroa. Kesätyösetelin avulla kunta haluaa helpottaa nuorten työllistymistä ja mahdollistaa työelämään tutustumisen. Talousarvioon on varattu kesätyöseteihin 75 000 euroa.

 

Kesätyöseteli on henkilökohtainen ja sitä voi saada yhden kappaleen. Nuori hakee ja hankkii itse työpaikan. Kesätyösetelin työjakson on sijoituttava 5.6.- 20.8.2023 väliselle ajalle.

 

Työn keston tulee olla kaksi viikkoa (10 työpäivää) ja työajan 30 h/ vko. Työnantajan tulee maksaa nuorelle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Jos alalla on "tutustu työelämään ja tienaa"-sopimus voidaan noudattaa sopimuksen mukaista palkkausta. Työntekijän kanssa pitää tehdä työsopimus.

 

Kesätyösetelituki voidaan maksaa työnantajalle, joka palkkaa siilinjärveläisen nuoren, jolle on myönnetty kesätyöseteli. Kesätyösetelituki maksetaan jälkikäteen työnantajalle. Työnantajalla tulee olla Y-tunnus. Työantaja voi olla yritys, yhdistys, järjestö, seura, säätiö tai Siilinjärven kunta.  Työnantaja ei voi olla valtio, muu kunta, metsäyhtymä eikä kotitalous.

 

Kesätyöseteliin ja sen hakemiseen liittyvät tarkemmat ohjeet julkaistaan kunnan verkkosivuilla ja niistä tiedotetaan viimeistään viikolla 8.

 

9. luokan päättäneen tulee ilmoittaa kesätyösetelin käytöstä kuntaan 28.4.2023 mennessä. Jos talousarvion mukaista kesätyöseteliin varattua määrärahaa jää käyttämättä 9. luokan päättäneillä, kesätyöseteliä jaetaan toukokuun aikana toisen asteen 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoille. Mahdollinen lisähaku käynnistyy toukokuussa ja siitä ilmoitetaan ja tiedotetaan erikseen.

 

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Nuorille kesätyösetelillä positiivinen ja taloudellinen merkitys.

 

Päätösehdotus Siilinjärven kunnanhallitus hyväksyy, että siilinjärveläisille 9. luokan päättäneille jaetaan 330 euron kesätyöseteli. Kesätyöseteliä jaetaan myöhemmin myös toisen asteen 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoille, jos määrärahaa jää 9. luokan kesätyöseteleistä käyttämättä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.