Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 23


 

Jäsenten nimeäminen Siilinjärvi 100 vuotta -työryhmään

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 23  

36/00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija hallintoasiantuntija Ella Kauppinen, puh. 044 740 1104

 

Siilinjärven kunta täyttää 100 vuotta vuonna 2025. Juhlavuoden

kunniaksi on suunnitteilla erilaisia tapahtumia ja mahdollisesti

julkaisuja. Tavoitteena on, että juhlavuoden juhlintaan pääsisivät

osallistumaan niin kaikenikäiset kuntalaiset, järjestöt että

yritykset.

 

Juhlavuoden valmisteluun on asetettu kunnanjohtajan päätöksellä oma työryhmä (kunnanjohtajan yleinen päätös 11.1.2023 § 1). Työryhmän tehtävänä on mm. ideoida juhlavuoden tapahtumia ja

näkyvyyttä sekä organisoida juhlavuoden järjestelyjä.

Työryhmä muodostuu niin kunnan henkilöstöstä kuin

luottamushenkilöistä. Työryhmän toimikausi päättyy juhlavuoteen

2025.

 

Päätöksen mukaisesti työryhmään kuuluvat kunnanjohtajan, talousjohtaja, nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja, kulttuurikoordinaattori, viestintä- ja markkinointipäällikkö, hallintoasiantuntija, sivistysjohtaja sekä kaksi kunnanhallituksen nimeämää luottamushenkilöä.

 

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: ---

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää kaksi luottamushenkilöjäsentä Siilinjärvi 100 vuotta -työryhmään.

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi Siilinjärvi 100 vuotta -työryhmään jäseniksi Merja Oksmanin ja Liisa Väätäisen.