Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Viranomaislautakunta
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 7



 

Savon Kuljetus Oy:n Pöljän kallioalueen päivitetyn ottamissuunnitelman hyväksyminen

 

Viranomaislautakunta 21.02.2023 § 7  

317/11.01.00/2022  

 

 

Valmistelija ympäristönsuojelutarkastaja Virve Suoaro, puh. 044 740 1442

 

Viranomaislautakunta on myöntänyt 15.9.2020 (§ 30) Savon Kuljetus Oy:lle maa-aines- ja ympäristönsuojelulain mukaisen yhteisluvan kiviaineksen louhintaan ja murskaukseen, kierrätysmateriaalien käsittelyyn sekä ylijäämämaan vastaanottoon ja käyttöön ottoalueen maisemoinnissa Siilinjärven kunnan Pöljän kylälle tilalle Mattila 749-412-24-47. Päätöksestä on korjattu asiavirhe viranomaislautakunnan 15.12.2020 § 46 tekemällä päätöksellä.

 

Lupapäätöksestä valitettiin Vaasan hallinto-oikeuteen, joka on muuttanut valituksen johdosta viranomaislautakunnan tekemää päätöstä 15.12.2022 tekemällään päätöksellä 1397/2022 (Dnro 20130/03.04.04.04.23/2020). Vaasan hallinto-oikeuden tekemästä päätöksestä ei ole valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joten päätös on lainvoimainen.

 

Päätöksen mukaan hallinto-oikeus on valituksen muutoin hyläten muuttanut lupamääräyksiä 1 ja 2 sekä antanut lisämääräykset 7.1 ja 7.2 seuraavasti (muutokset kursiivilla):

1. Maa-aineksen kokonaisottomäärä on enintään 290 000 m3ktr. Ottoalue on enintään 13.5.2020 päivätyissä ja 27.11.2020 korjatuissa suunnitelmapiirustuksissa (hakemuksen liite 6) esitetyn 8,2 ha:n laajuinen siten, että kivenlouhinta ja kivenmurskaamo sijaitsevat vähintään 300 metrin etäisyydellä asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen. Lisäksi ottoalue on rajattava Kärängänmäen pohjavesialueen ulkopuolelle.

 

Päivitetty ottamissuunnitelma tulee toimittaa ympäristölupaviranomaisen hyväksyttäväksi viivytyksettä mutta kuitenkin viimeistään 31.1.2023. Ottamisen tulee edetä hyväksytyssä ottamissuunnitelmassa esitetyn mukaisesti. Ottoalueen rajat on merkittävä näkyvästi maastoon. Luvanhaltijan on pyydettävä kunnan valvontaviranomaiselta aloitustarkastusta maastoon merkitsemisen jälkeen ennen ottamisen aloittamista.

 

2. Alueella on oltava korkeuskiintopiste, josta käy ilmi etäisyys alimpaan ottotasoon. Alin sallittu ottotaso on +115,3.116,3 (N2000), kuitenkin siten, että ylimmän pohjavedenpinnan ja alimman ottotason väliin jää vähintään 2 metrin suojakerros. Suojakerroksen riittävyys on tarvittaessa varmistettava kairauksin.

 

7.1 Jätteenkäsittelyalueen hulevedet on kerättävä hallitusti ja käsiteltävä asianmukaisesti ennen ojaan johtamista. Jätteenkäsittelyalueen hulevedet tulee käsitellä erillään alueen muista hulevesistä. Hulevesien keräämistä, käsittelyä ja johtamista koskeva suunnitelma on toimitettava viimeistään 31.3.2023 hyväksyttäväksi ympäristölupaviranomaiselle. Ympäristölupaviranomainen voi tarvittaessa täsmentää pintavesiensuojelua koskevia lupamääräyksiä tai täydentää lupaa suunnitelman perusteella. Hyväksytyt hulevesien keräily-, käsittely- ja johtamisjärjestelyt tulee olla toteutettuina viimeistään 31.7.2023.

 

7.2 Toiminnanharjoittajan on esitettävä ympäristölupaviranomaiselle jätelain 120 §:ssä edellytetty suunnitelma jätteen käsittelyn seurannan ja tarkkailun järjestämisestä viimeistään 31.3.2023. Suunnitelmassa on oltava VNA 978/2021 41 §:n mukaiset tiedot. Jos käsiteltävän jätteen laatu tai määrä taikka käsittelyn järjestelyt muuttuvat, toiminnanharjoittajan on arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava suunnitelmaa ja ilmoitettava tästä valvontaviranomaiselle.

 

Savon Kuljetus Oy on toimittanut 10.1.2023 muutetun lupamääräyksen 1 mukaisen päivitetyn ottamissuunnitelman viranomaislautakunnalle. Ottamissuunnitelma (liitteenä) sisältää 9.1.2023 päivätyn ottamissuunnitelmatekstin sekä 20.12.2022 päivätyt ottamissuunnitelmapiirustukset (nyky- ja lopputilannepiirustukset sekä pituus- ja poikkileikkauspiirustukset).

 

Päätösehdotus Viranomaislautakunta hyväksyy Savon Kuljetus Oy:n 10.1.2023 toimittaman päivitetyn ottamissuunnitelman. Ottamissuunnitelma liitteineen on tämän päätöksen liitteenä.

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

__________
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana tämän pykälän esittelyn ajan toimi ympäristönsuojelutarkastaja Virve Suoaro.