Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 10


 

Valtuustoaloite / Nuorisotilojen aukioloajat

 

Sivistyslautakunta 22.11.2022 § 80 

 

 

 

Valmistelija nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja Tuula Pärnänen, puh. 044 740 1313.

 

Siilinjärven Perussuomalaisten valtuustoryhmä on jättänyt valtuuston kokouksessa 29.8.22 valtuustoaloitteen, jossa esitetään nuorille turvallisten, valvottujen hengailupaikkojen aukioloaikojen tarkastelua ja mahdollista laajentamista. Aloitteen mukaan tällaisia nuorten kokoontumispaikkoja ovat mm. Kirkonkylän nuorisotalo Semppis sekä Vuorelan nuorisotalo. Nuorisotalojen aukioloaikojen ei katsota täyttävän kaikilta osin nuorten toiveita ja tarpeita. Etenkin perjantai ja lauantai-iltojen talviajan aukioloa toivotaan selvitettävän nuorille suunnatulla nettikyselyllä. Kunnanhallitus on kokouksessaan 19.9.2022 § 180 päättänyt lähettää aloitteen hallintokunnan vastattavaksi.

 

Asiaa on valmisteltu sivistyspalveluissa, nuorisotalojen ohjaajien sekä koko nuorisotyön moniammatillisen tiimin kanssa. Valmistelua on tehty tarkastelemalla nuorisotalojen kävijätilastoja, aukioloaikoja ja niiden suunniteltuja muutoksia sekä mm. koulunuorisotyön ja Walkers-auto ja -kahvilatoiminnan, kohtaavan nuorisotyön kävijätilastoja ja nuorisotoimella olevia henkilöstö- ja talousresursseja. Aukioloaikatoiveita on selvitetty keskustelemalla nuorten kanssa taloilla, kohtaavan nuorisotyön toiminnoissa saatujen kyselytutkimusten kautta ja nuorilta saatujen suorien palautteiden kautta. Toissa vuonna yhteistyössä Siilinjärven Nuorisovaltuuston kanssa Mitä sinulle kuuluu -kyselyssä kartoitettiin myös nuorisotalojen aukioloaikatoiveita. Nuorille avointen tilojen aukiolotoiveista on valmisteilla nettikysely vielä kuluvan vuoden lopussa.

 

Nuorisotalojen aukioloajoista vastaavat pääasiallisesti talotyöntekijät. Nuoriso-ohjaajat ovat myös toteuttamassa koulunuorisotyötä etenkin yläkouluilla, kohtaamassa päivisinkin nuoria heidän arjessaan. Pyydettäessä nuoriso-ohjaajat ja erityisnuorisotyöntekijät ovat myös ryhmäyttämässä luokkia ja tekemässä monialaista yhteistyötä sekä ala- että yläkoulujen kanssa. Turvalliset, tutut aikuiset kohtaavat samoja nuoria myös nuorten vapaa-ajalla nuorisotaloilla, nuorille suunnatuissa muissa tiloissa, pienryhmissä, kerhoissa, leireillä, retkillä, tapahtumissa ym. nuorten toiveiden mukaisissa toiminnoissa.

 

Nuorisotalojen aukioloaikoja ja toimintapäiviä on muunneltu. Syksystä alkaen Kirkonkylän nuorisotalo Semppis on ollut avoinna joka toinen lauantai ja perjantaisin alakoululaisille. Perjantai-iltaisin nuorille järjestetään myös erillisiä tapahtumia, ja Siilinjärven seurakunnalla sekä COTI-seurakunnalla on nuorille suunnattua toimintaa. Vuorelan nuorisotalo on ollut avoinna joka toinen viikonloppu perjantai- ja lauantai-iltaisin. Viikolla talojen aukioloajoissa on huomioitu nuoret mm. ikäryhmittäin ja pienharrasteryhmiä (esim. kuntosali-, pingis- ja tyttötyönryhmä) järjestetään resurssien mukaisesti. Nuorisotalojen aukioloaikojen lisääminen ei onnistu enää tästä laajuudesta ilman henkilöstön ja talouden lisäresursseja.

Kohtaavan nuorisotyön Wolkkari-kahvilatoimintaa järjestettiin kirkonkylällä nuorten tilassa neljän talvikuukauden ajan ja kesällä Walkers-auto kiersi kolme kuukautta eri puolilla Siilinjärveä. Kohtaava nuorisotyö pyrkii tavoittamaan yli 13-vuotiaita nuoria, joita talonuorisotyö ei välttämättä tavoita. Talonuorisotyöntekijät ovat mukana osaltaan myös näissä toimintakerroissa, joita ovat pääsääntöisesti keskiviikko ja perjantai-illat sekä mahdollisuuksien mukaan myös muut illat etenkin nuorten loma-aikoina. Toiminta vaatii koko nuorisotyöntiimin vahvaa sitoutumista sekä vapaaehtoisten aikuisten arvokasta talkootyötä.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Nuorisotalojen aukioloaikojen lisääminen lisäisi kuntalaisten hyvinvointia, mutta vaatisi samalla taloudellista lisäraamia ja työntekijäresurssien lisäämistä.

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee aloitteen tietoonsa saatetuksi. Sivistyslautakunta kannattaa nuorille suunnatun nettikyselyn toteuttamista nuorisotalojen ja muiden nuorille suunnattujen turvallisten, avointen toimitilojen aukioloaikojen tarkastelemiseksi.

Aiemmat ja päivitetysti kohderyhmältä kerätyt tiedot, nuorisopalveluiden työntekijäresurssit ja talous huomioiden, pyritään valtuustoaloitteessa esitettyjä toimintoja järjestämään nuorisotaloilla ja avointen kohtaamisten tiloissa; nuorten näköistä toimintaa resurssien mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 

Kunnanhallitus 09.01.2023 § 10  

820/12.05.06/2022  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja esittää sivistyslautakunnan päätöksen tiedoksi edelleen kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.