Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 239


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 239  

    

 

 

Siilinjärven kunnan hallintosääntö määrää niistä ehdoista, joiden vallitessa kunnan toimielimen kokous on laillinen ja päätösvaltainen:

 

Kunnanhallituksen kokouskutsu ja esityslista on toimitettava jäsenille ja muille läsnäoloon oikeutetuille vähintään viisi kalenteripäivää ennen kokousta (127 §).

 

Kokouksen esityslista on julkaistava kunnan verkkosivuilla ennen kokousta (128 §).

 

Lisäksi kuntalain (410/2015) 103 § määrää, että muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun sen kokouksessa on enemmän kuin puolet jäsenistä läsnä.

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja suorittaa nimenhuudon kokouksessa läsnä olevista henkilöistä ja sen jälkeen toteaa, onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen (hallintosääntö 134 §).

 

Päätösehdotus Todetaan kunnanhallituksen kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksen puheenjohtajana toimi kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Merja Oksman.

Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.