Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta (julkinen)
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 11


 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kevään 2023 kokouksen kokousajankohta

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta (julkinen) 15.12.2022 § 11  

1073/00.02.09/2022  

 

 

Valmistelija sosiaali- ja terveysjohtaja Kati Kantanen, puh. 044 740 1951

 

 

Siilinjärven kunnan hallintosäännön 126 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Siilinjärven sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyy 1.1.2023 alkaen osaksi Pohjois-Savon hyvinvointialuetta.

 

Vuoden 2022 tilinpäätös valmistellaan sosiaali- ja terveyspalvelujen nykyisten viranhaltijoiden toimesta. Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous on tarpeellinen pitää, koska talousarvioasiakirjaan sisältyvät lautakunnan omat tavoitteet ja tulosalueiden ns. informatiiviset tunnusluvut, jotka sinällään eivät ole valtuustoon nähden sitovia, mutta joiden toteutuminen esitetään vuosittain tilinpäätöskertomuksen yhteydessä ja tuodaan tiedoksi sosiaali- ja terveyslautakunnalle.

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi: Neutraali

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että se kokoontuu Yrityskeskus Innocumin rakennus S 1:sen 3 kerroksen kokoushuoneessa 362 (osoite Isoharjantie 6) tiistaina 14.3.2023 klo 16.30.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että mahdollisesta kokouspaikkamuutoksesta ilmoitetaan kyseisessä kokouskutsussa.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.