Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siilinjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siilinjarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 20.12.2022/Pykälä 24


 

Kunnaneläinlääkäreiden eläkkeeseen oikeuttavien palkkioiden vahvistaminen vuodelle 2023

 

Ympäristöterveyslautakunta 20.12.2022 § 24  

1083/01.02.00/2022  

 

 

Valmistelija ympäristöterveysjohtaja Kaisa Hartikainen, puh. 044 740 1435 ja vt. vastaava eläinlääkäri Joni Pulliainen, puh. 044 740 1423

 

Eläinlääkintähuoltolain (765/2009) 19 §:n mukaan kunnaneläinlääkärillä on oikeus periä antamastaan eläinlääkäripalvelusta kotieläimen omistajalta tai haltijalta virkaehtosopimuksessa määrätty palkkio, matkakustannusten korvaus ja korvaus omistamiensa laitteiden käytöstä sekä korvaus käyttämistään lääkkeistä ja tarvikkeista aiheutuneista kustannuksista. Kunnaneläinlääkärin eläke määräytyy kunnan maksaman palkan lisäksi näistä eläimen omistajilta ja haltijoilta perittävistä käyntimaksuista ja toimenpidepalkkioista. Kunnan tulee vahvistaa kalenterivuoden loppuun mennessä kullekin eläinlääkärille palkkioiden määrä seuraavaksi vuodeksi.

 

Kevan KuEL-tiedotteen mukaan eläinlääkäreiden eläkkeen perustana olevien palkkioiden määrästä vuonna 2023 on tehtävä päätös 31.12.2022 mennessä. Eläkemaksun perustana olevien palkkioiden enimmäismäärä vuodelle 2023 on 54083,52 €. Vahvistuspäätöksessä on ilmoitettava palkkioiden enimmäismäärä eläinlääkäreittäin.

 

Päätöksessä tulee olla tieto siitä, mitä palkkioiden määrää käytetään vakinaisten eläinlääkäreiden sijaisilla ja muilla tilapäisillä viranhaltijoilla sekä tieto siitä, mitä palkkioiden määrää käytetään viikonloppu- ym. päivystäjille, jotka eivät ole vakinaisessa virassa.

 

Siilinjärven kunta järjestää 1.1.2011 alkaen eläinlääkintähuollon palvelut Kaavin, Lapinlahden, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen kuntien alueelle ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Lisäksi Siilinjärven kunnan ja Kuopion kaupungin välisen sopimuksen mukaisesti Siilinjärvi tuottaa suureläinpraktiikan palvelut Kuopioon lukuunottamatta Karttulan aluetta, vuoden 2017 alusta myös Juankoski liittyi osaksi Kuopiota. Siilinjärvi järjestää suureläinpäivystyksen kaikkien edellä mainittujen kuntien alueella, lukuun ottamatta Kuopion kaupungin Karttulan aluetta. Sopimusten mukaisten tehtävien hoitamiseksi tarvittavat eläinlääkärit ovat Siilinjärven kunnan palveluksessa.

 

Ympäristöterveysjohtaja Kaisa Hartikainen on kuullut asiassa eläinlääkäreitä hallintomenettelylain edellyttämällä tavalla.

 

Vakinaisten eläinlääkärien sijaisten palkkiona käytetään sen eläinlääkärin palkkioita, jonka sijaisesta on kysymys. Jos eläinlääkäri sijaistaa palvelussuhteensa aikana useita eläinlääkäreitä yhtä aikaa tai peräkkäin, eläkkeen perustana oleva palkkio on maksimin mukainen. Mikäli eläinlääkäri tekee osa-aikaista työtä myös eläkkeeseen oikeuttava palkkio on osa-aikaprosentin mukainen.

 

 

 

Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi:

 

Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta vahvistaa eläinlääkäreiden eläkkeeseen oikeuttavien palkkioiden määrät vuodelle 2023 seuraavasti:  

 

Kunnaneläinlääkäri Tiina Anttila Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Ekaterina Dzhaman Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Olga Eronen Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Sistinja Hanhisalo Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Martta Haukipuro Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Ida Hirsjärvi Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Mira Holopainen Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Anne Huttunen Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Krisse Koikkalainen Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Mia Koivisto Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Anneli Laine Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Joni Pulliainen Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Heidi Tanskanen Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Antti Vartia Maksimin mukaan

Kunnaneläinlääkäri Reeta Vainio Maksimin mukaan

 

 

Päätös Hyväksyttiin